Ensi viikolla alkaa arvonta, jonka päävoittona on uusi Jontikka
Mittavissa Rysky-arpajaisissa arvotaan tänä vuonna 5E-mallisarjan John Deere 5058.
Rysky-arvonnan pääpalkintona on yli 60 000 euron arvoinen 5058 John Deeren 5E-malli. Kuva: Jussi Korkia-ahoVuodesta 2014 lähtien Ylivieskan kevättalveen on kuulunut Rysky. Tämä markkinatapahtuma on osoittanut tarpeellisuutensa useammassakin mielessä. Talven aikana viljelijöiden on kesäkautta helpompi poiketa konenäyttelyssä.
Mittavat arpajaiset ovat olleet Ryskyn vetonaulana jo toistakymmentä vuotta. Nyt on vuorossa 16. Rysky ja vauhti sen kun tuntuu paranevan.
Rysky on ylivieskalaisten koneliikkeiden ja Suomalainen Maaseutu -lehden ideoima tapahtuma. Yleisurheiluseura Ylivieskan Kuula järjestää puolestaan ympäri Suomen tunnetut Ryskyn arpajaiset. Arpojen myynti aloitetaan Ryskystä ja myyntiä jatketaan pitkin kesää sekä valtakunnallisissa että alueellisissa kesätapahtumissa.
Arpajaisten suureen suosioon vaikuttaa hyvien palkintojen lisäksi poikkeuksellinen yhteistyö urheiluseuran, koneliikkeiden ja median kanssa. Lasten ja nuorten liikunnan tukeminen on arpojen ostajien mielestä kannatettavaa toimintaa.
Vuosien saatossa arpajaisten tuottoa on lahjoitettu myös hyväntekeväisyyteen kaikkiaan yli 20 000 euroa. Rahaa ovat saaneet muiden muassa lastensairaala Helsingissä, Pelastakaa Lapset ry:n aluejärjestöt sekä seurakuntien diakoniatyö.
Syyskesästä tapahtuvan arvonnan jälkeen Ryskyn organisaatio soittaa jokaiselle palkinnon saajalle henkilökohtaisesti, jolloin jokainen palkinto päätyy oikeaan osoitteeseen.
Pääpalkintoina on arvottu peräti yhdeksän traktoria ja kolme järeää mönkijää. Tänä vuonna pääpalkintona on yli 60 000 euron arvoinen 5058 John Deeren 5E-malli. Tämä nelivetoinen traktori on varsinainen monitoimikone niin pihalle, puutarhaan kuin tuotantorakennuksiinkin.
Tehoa Jontikan kolmisylinterisestä 2,9-litraisesta moottorista irtoaa 44,4 kilowattia ja vääntöä mukavat 247 Nm 1500 moottorin kierroksella. Nostolaitteen tehokin on kokoluokassaan varsin vakuuttava, sillä enimmäisnostokyky kiinnityspisteessä on 2,4 tonnia. John Deere 5E on varsin ketterä, sillä kääntösäde neliveto kytkettynä on jarrulla noin 3,9, ja ilman jarrua 4,2, metriä. Lähes 35 kilometrin tuntinopeus takaa siirtymiset työmaalta toiselle.
John Deere 5E:n suunnittelussa on panostettu huollon helppouteen. Moottorin ja ohjaamon ilmansuodattimet voidaan vaihtaa ilman työkaluja. PowrReverser™-vaihteistossa on monilevyinen märkä kytkin, joka on osoittautunut erittäin pitkäikäiseksi. 24F / 12R -vaihteistossa on sähköhydraulinen nopean ja hitaan vaihdealueen valinta sekä ajosuunnan vaihto kytkimeen koskematta. Ulosotossa on yleisimmin tarvittavat 540 ja 540E -nopeudet. Traktori on saanut ammattimedian vertailuissa varsin mairittelevia kommentteja nimenomaan kuskiystävällisyydestään.
Toinen pääpalkinnoksi luokiteltava kone on noin 6 500 euron arvoinen musta CFMOTO CFORCE 520 Long T3B EPS mönkijä. Aiempaa mallia leveämmän alustan ja optimoidun 400-kuutiosentin moottorin ansiosta CFORCE 450 -mönkijä sopii sekä työhön että vapaa-aikaan. Pieni kääntösäde helpottaa kulkua maastossa ja ahtaissa paikoissa. Mönkijä voidaan rekisteröidä kahdelle. Vinssi, vetokuula ja peräkärryn pistoke ovat vakiovarusteita. Kaikkiaan Ryskyn arpajaisissa on satoja palkintoja, joiden yhteisarvo on hieman yli 70 000 euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






