Schjerfbeck maalasi myös kiellettyjä aiheita
Ateneumin suurnäyttely juhlistaa vahvan naisen, taidemaalari Helene Schjerfbeckin pitkää uraa. Schjerfbeck oli mestari kuvaamaan lapsia, maalaamaan muotokuvia ja tulkitsemaan ajan taidesuuntauksia.Oi, jospa olisi koko elämä edessä - saada maalata. Maalata hätäilemättä - se on onnea.
Näin huokaisi taidemaalari Helene Schjerfbeck (1862-1946) elämänsä ehtoopuolella. Hänen syntymästään tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta.
Sen kunniaksi Ateneumin taidemuseo on koonnut suurnäyttelyn, joka on auki 1.6.–14.10. Esillä on yli 300 teosta taiteilijan tuotannon kaikilta kausilta, 1880-luvun historiamaalauksista myöhäiskauden pelkistettyyn modernismiin.
Klassikkoteokset ovat saaneet rinnalleen yksityiskokoelmista lainattuja ennennäkemättömiä teoksia.
Näyttelyn kuraattori, Ateneumin intendentti Leena Ahtola-Moorhouse on nähnyt suuren vaivan jäljittäessään teoksia näyttelyyn.
Kaiken kaikkiaan 11-vuotiaana taideopinnot aloittanut Schjerfbeck on tehnyt yli tuhat teosta.
Teoksissa huumoria
Ahtola-Moorhousen mukaan näyttely tuo esiin uusia näkökulmia Schjerfbeckistä. Vaikka hänellä oli paljon murheita ja vastoinkäymisiä, oli ilo kuitenkin elämässä vallitseva tunne. Teoksista pilkahtelee myös huumori.
Schjerfbeck oli aikansa kosmopoliitti. Hän matkusteli ja työskenteli huipputaiteilijoiden kanssa.
Schjerfbeck oli mestari kuvaamaan lapsia, jotka ovat pääosassa monissa hänen rakastetuimmista tauluistaan. Tyttö hiekkakuopassa, Tanssiaiskengät ja Toipilas ovat tauluja, jotka kaikki suomalaiset tunnistavat.
1800-luvulla naisen ei odotettu maalaavan historia-aiheita. Silti Schjerfbeck aloitti uransa niillä. Hän maalasi muitakin ”naisille kiellettyjä miesaiheita” ja muotokuvia lähes alastomista miehistä.
Teokset yksissä kansissa
Näyttelyn avautuessa julkaistaan kattava luettelo Schjerfbeckin teoksista. Lähes 400-sivuisessa järkäleessä on kuvat ja tiedot kaikkiaan 750 teoksesta.
Juhlavuoden kunniaksi ilmestyy myös Schjerfbeckin elämäkerta. Sen voi tilata sähköisenä kirjana Elisa Kirja -palvelusta hintaan 9,90 euroa. 90-sivuista kirjaa voi lukea älypuhelimella, lukulaitteella tai tietokoneella.
Tilaus osoitteesta https://www.elisa.fi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

