Uusi näyttely kertoo lottien kokemuksista
Syvärannan Lottamuseo avaa uudessa näyttelyssä ovia lottien henkilökohtaiseen kokemusmaailmaan.Lotan tarina -näyttelyn kävijä pääsee multimedian avulla lotan komennukselle halki Suomen.
Kosketusnäytöille on tallennettu kuvauksia rintamalta, kokonaisen kaupungin lottatyön historia ja eläinlääkintälotan arkea. Kosketusnäytöiltä voi selata myös alkuperäisiä valokuva-albumeja.
Presidentin puoliso Jenni Haukio toimii näyttelyn suojelijana.
Lotat toimivat sodan aikana muun muassa kenttä- ja sotasairaaloissa, sairasjunissa, kaatuneiden evakuointikeskuksissa, eläinlääkinnässä, muonitustehtävissä, lottakanttiineissa, viestinnän, sääpalvelun, ilma- ja merivalvonnan tehtävissä sekä varushuollossa.
Maailman suurin vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö Lotta Svärd aloitti toimintansa valtakunnallisena järjestönä vuonna 1921. Järjestö lakkautettiin valvontakomission vaatimuksesta vuonna 1944.
Museossa avautuu myös erikoisnäyttely Elämää Syvärannassa. Se liittää Syvärannan osaksi Tuusulan rantatien maineikasta kulttuurihistoriaa. Lottiin kuuluivat muun muassa Maija Halonen ja Aino Sibelius .
Vuonna 1996 yleisölle avattua Syvärannan Lottamuseota ylläpitää Lotta Svärd Säätiö.
Lottamuseo on avoinna Tuusulassa äitienpäivästä alkaen ti, to-su 11-18, ke 11–19. Rantatie 39.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

