Naiset eivät kavahda työtä miesvaltaisella alalla
Ei Argentiinassa ole eroa sillä, onko mies vai nainen. Pätevyys ratkaisee, myös maataloudessa.
Näin vakuuttavat maatalousyrittäjät Adriana Ulke ja Raquel Oyarzabal. He työskentelevät maataloustuottajina ja ajavat luottamustoimissaan maaseudun ihmisten asiaa.
Ulke otti tuhannen hehtaarin karjatilan vastuulleen 26-vuotiaana, kun hänen isänsä kuoli.
Oyarzabalilla on 3 500 hehtaarillaan karjaa ja viljanviljelyä.
Naisten mukaan he ovat keskisuuria tuottajia Argentiinassa, missä hehtaarit eivät suoraan kerro tilan suuruutta, vaan se, millaisella alueella tila sijaitsee ja millaisia maat ovat.
Suurimpana haasteena maataloudelle Ulke ja Oyarzabal pitävät sitä, jatkaako nykyhallinto johtajanaan presidentti Cristina Fernandez de Kirchner.
”Jos niin käy, se on katastrofi. Koko elinkeino uppoaa”, Ulke huokaa.
”Nykyinen hallitus käyttää voimansa siihen, että se rikastuisi itse, vaikka maahan tulee koko ajan lisää köyhiä.”
Presidentinvaalit ovat Argentiinassa vasta vuonna 2015. Sitä ennen käydään parlamenttivaalit tänä syksynä. Naisten mukaan ne ratkaisevat maatalouden kohtalon.
Viljelijät eivät ole erityisesti minkään puolueen takana, vaan jokainen valitsee omansa.
”Me ajattelemme maaseudulla niin, että tarvitsemme sellaisen parlamentin ja presidentin, joka toimii perustuslain mukaan. Nyt näin ei ole. Kaikki muu käy paitsi Kirchner.”
Argentiinan maatalousbisnes on suurta ja miesvaltaista. Rosana Negrini on yksi harvoista johtavista naisista alalla, hän työskentelee isänsä jalanjäljissä kylvökoneita valmistavan Agrometalin johtajana.
Negrini sanoo La Nacion -lehdessä, että naisten ja miesten työkulttuurissa on vissi ero. Naisjohtajat pyytävät aina keskittymään kokouksissa asiaan ja päätöksentekoon, koska heillä on muutakin vastuuta kuin työ, kun taas miehet saattavat lätistä pitkäänkin vaikkapa jalkapallosta.
”Minun päätehtäväni on olla äiti neljälle lapselleni. Onneksi työpaikka, koti ja koulu sijaitsevat lähekkäin, että ehdin kaiken. Kaikki naiset tekevät kaksinkertaisen työmäärän: hoitavat kodin ja työn”, Negrini sanoo.
RIITTA MUSTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
