Venäjä yllätti viljamarkkinat – ottaa käyttöön vehnän vientiveron ja jarruttaa vientiä
25 euron vero tonnilta tulee voimaan helmikuun puolivälissä ja jatkuu satokauden loppuun saakka. Veron arvellaan nostavan vehnän satamahintoja jo tammikuussa 2–4 prosenttia.
Vehnän vientivero otetaan käyttöön helmikuun puolivälissä ja veroa peritään koko kevään. Kuva: Kari SalonenPitkin syksyä on uumoiltu Venäjän jarruttavan tavalla tai toisella vehnän vientiä pitääkseen kotimarkkinahinnat kurissa. Venäjän maatalousministeriö kertoi maanantaina, että vientivero otetaan käyttöön helmikuun puolivälissä ja veroa peritään koko kevään.
Vehnän viennistä peritään 25 euron vero tonnilta.
Samalla päätettiin neljän pääviljan vientikiintiöistä. Vehnää, ohraa, maissia ja ruista voidaan viedä 17,5 miljardia kiloa kevään aikana, kertoo Venäjän, Ukrainan ja Kazakhstanin viljamarkkinoita seuraava Andrey Sizov blogissaan.
Vientiveron arvioidaan vähentävän Venäjän vehnän vientiä, ja vehnää ohjautuu sen takia tavallista enemmän rehuksi. Lisäksi vehnän varastot kasvavat, kun osa viljelijöistä lykkää myyntejä heinäkuussa alkavan uuden satovuoden puolelle.
Sizov arvelee, että vero nostaa venäläisen vehnän vientihintaa 2–4 prosenttia joulu-tammikuun toimituksissa. Se myös leikkaa kahdesta kolmeen miljardia kiloa vehnän vientiä aiemmin ennustetusta 41 miljardista kilosta.
Sizov varoitti mahdollisesta vientiverosta jo kuukausi sitten, mutta sitä ei otettu hyödykepörsseissä vakavasti. Venäjän arveltiin esittelevän melko vapaan vientikiintiön ja vehnän vientiveroa pidettiin mahdottomana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
