Vehnäala säilyy suurena
Ennusteiden mukaan Euroopassa viljellään ensi vuonna vehnää yhtä paljon kuin tänä vuonna. Tuottajat Euroopassa vaativat toimivia riskinhallintakeinoja talouden hallintaan.Ranskalainen Strategie Grains ennustaa EU-alueen vehnäalan pysyvän ensi vuonna tämän vuoden suuruisena. Öljykasvialan arvioidaan laskevan kolme prosenttia ja ohra- ja maissialan kaksi prosenttia.
Myös kansainvälinen viljaneuvosto IGC uskoo vehnäalan säilyvän samansuuruisena.
Euroopan tuottajajärjestö Copa-Cogeca kertoi viime viikolla EU-maiden viljantuotannon kasvaneen tänä vuonna kuusi prosenttia viime vuodesta. Monen maan edustajat kertoivat sadon laadun kärsineen.
Hintojen lasku on jälleen näyttänyt, että viljelijät tarvitsevat toimivia riskinhallintakeinoja talouden hallintaan, järjestö muistuttaa.
Tuottajat toivovat panostusta Euroopan tieverkostoon, jotta suuria määriä viljaa pystytään kuljettamaan. Lisäksi kasvinsuojelu tarvitsee kehitystä, jotta kasvava ruuan kysyntä voidaan tyydyttää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

