Luomumansikat viedään käsistä
Luomumansikka kypsyy juhannusviikolla. Kysyntä on kovaa ja tarjontaa vähän.
Etelä-Suomessa luomumansikkaa poimitaan juhannusviikolla. Pohjoisessa pääsato kypsyy juhannuksen jälkeen. Kuva: Kari SalonenEtelä-Suomessa ensimmäiset luomumansikat ovat valmiita poimittaviksi jo juhannusviikolla, kertoo Pro Luomu keskiviikon tiedotteessaan. Pohjoisessa luomumansikan pääsatokausi alkaa juhannuksen jälkeen.
Lämpimän sään vuoksi luomumansikan pääsatokausi on jäämässä tavanomaisesti tuotetun mansikan tavoin lyhyeksi. Kuivuuden takia mansikoiden koko voi jäädä normaalia pienemmäksi.
Pro Luomun verkkosivuilta löytyy yli 50 suomalaisen luomumansikkatilan yhteystiedot. Luomumansikan kysyntä on niin kovaa, että osa tiloista ei halua ilmoittaa tietojaan verkossa. Suomessa luomumansikkaa viljeltiin viime vuonna lähes 140 tilalla. Luomumansikan tuotantoala oli yhteensä noin 170 hehtaaria, mikä oli enemmän kuin edellisvuonna.
Kaikesta Suomessa tuotetusta mansikasta luomun osuus on vain 2,5 prosenttia. Alhaisen osuuden arvellaan johtuvan luomuviljelyn haasteellisuudesta. Luomumansikanviljely vaatii paljon suunnittelua ja työtä. Luomussa synteettisiä torjunta-aineita ei käytetä lainkaan. Homeita torjutaan muun muassa mehiläisten levittämän sienivalmisteen avulla. Tänä vuonna kuivuus on pitänyt homeriskin alhaisena.
Luomumansikkaa viljellään eniten Pohjois-Karjalassa, Hämeessä ja Etelä-Savossa. Yleisimmät luomussa käytettävät lajikkeet ovat Polka, Bounty ja Sonata.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
