hankkeita
n Teho Plus:
Maataloustuottajien
ja ympäristöhallinnon
yhteisen Teho Plus -hankkeen toiminta-aika on kesäkuusta 2011 vuoden 2013 loppuun asti.
Teho Plus kokoaa hankkeen omien ja muiden maatalouden ympäristöneuvontaa tekevien tahojen kokemusten pohjalta ympäristöneuvonnan mallin,
jota voidaan käyttää
valtakunnallisesti.
Hanke valmistelee nettiin työkaluja ympäristöneuvonnan tueksi.
Teho Plus on tehnyt aloitteita uuteen ympäristötukeen muun muassa ympäristötoimien
kohdentamisesta ympäristön kannalta tärkeille alueille.
Hanketta rahoittavat MMM ja YM. Sitä hallinnoi Varsinais-Suomen elykeskus.
www.ymparisto.fi/tehoplus
n Ravita:
Heinäkuussa alkanut Ravita-hanke pyrki parantamaan
Paimionjoen alueen lannan ja
jätevesien sekä käymälä-
kompostien ravinteiden
kiertoa.
Lantaan liittyviä logistisia
ongelmia ryhdytään ratkomaan muun muassa lisäämällä
viljelijäyhteistyötä, auttamalla urakoitsijoita ja sellaisiksi
haluavia sekä tukemalla muita lannan tuotteistamisesta
kiinnostuneita.
Hankkeessa rakennetaan
yritysyhteistyössä Koneta
Agriculture Oy:n kanssa valtakunnallista Ravinnepörssiä.
Siihen voivat rekisteröityä
lannan luovuttajat, vastaan-
ottajat ja orgaanisten lannoitevalmisteiden tuottajat.
Hankkeen rahoittajat ovat Varsinais-Suomen liiton
Euroopan aluekehitysrahasto
ja Paimionjoki-yhdistys.
Hanketta hallinnoi
Someron kaupunki.
www.somero.fi
www.paimionjoki.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
