Puna-apilan siementuottajiatarvittaisiin kipeästi lisää
Puna-apila olisi karjatiloille tärkeä rehukasvi korkean rehuarvonsa ja satoisuutensa ansiosta, mutta moni siemenviljelijä kavahtaa epävarman siemenkasvin viljelyä.
”Puna-apilan siemensadon vaihtelut ovat erittäin suuria. Satoa voi tulla parhaimmillaan 350 kiloa hehtaarilta ja huonoimmillaan ei grammaakaan”, kertoo nurmikasvien jalostaja Mika Isolahti Boreal Kasvinjalostuksesta.
Siemensadon onnistumiseen vaikuttaa kaksi asiaa yli muiden, pölytys ja kasvukauden sää.
Hyönteispölytteisenä kasvina puna-apilan siementuotanto on täysin riippuvainen pölytyksen onnistumisesta. Jos pölyttäjiä on vähän tai ne eivät kukinta-aikaan liiku, siemensato epäonnistuu.
Myös kasvin ploidia-asteella on vaikutusta pölytykseen.
”Tetraploidi puna-apila on rehuntuotannossa parempi, mutta tetraploidien kukinto on suurempi ja hyönteisille vaikeammin pölytettävä. Diploidien pölytys ja sen myötä siemensato onnistuu varmemmin.”
Jos puintiaikaan sataa, riski sadon täydelliseen tuhoutumiseen on suuri.
Pitkän kuivan jakson ja kasvuston tuleentumisen odottelun sijaan puna-apilakasvusto lopetetaan viikkoa ennen puintia tyypillisesti varsistohävitteellä. Tällöin kasvusto ei kuitenkaan kestä juuri lainkaan sadetta.
”Sade haurastuttaa kemiallisesti hävitetyn kasvuston hyvin nopeasti ja sato voidaan menettää kokonaan.”
Tuontisiemenen osuus kylvetyssä puna-apilasta on ollut korkeimmillaan 90 prosenttia. Viime vuonna se oli noin 85 prosenttia.
Isolahden mukaan tuontisiemeneen liittyy samanlainen riski kuin kotimaiseen: puna-apilan tuottaminen ei ole muualla sen helpompaa kuin Suomessa.
”Ulkomaiset lajikkeet eivät aina ole sopeutuneet Suomen oloihin. Osaa lajikkeista ei ole lainkaan testattu meillä.”
Siksi suomalaisia viljelijöitä pitäisi rohkaista puna-apilan siementuotantoon.
Isolahti on kartoittanut koti- ja ulkomaisista tutkimuksista sellaisia tekijöitä, joilla sadon onnistuminen voitaisiin turvata.
Hyönteispölytteisellä kasvilla tärkeää on ainakin edistää pölytyksen onnistumista.
Paras puna-apilan pölyttäjä on peltokimalainen. Se on selvästi yleisin Suomessa esiintyvistä kimalaisista.
Myös tarhamehiläinen onnistuu pölyttämään puna-apilan, joten apilalohkon lähelle voi sijoittaa mehiläispesiä. Se tosin ei ole läheskään yhtä tehokas kuin peltokimalainen.
Viljelijän kannattaa parantaa luonnonkimalaisten elinoloja esimerkiksi turvaamalla niille pellon läheisyydessä hyviä pesintäpaikkoja, ojanpientareita ja kivikasoja.
Pellon lähellä keväisin kukkivat pajut puolestaan tarjoavat niille ravintoa ennen muiden kasvien kukintaa. Myös hunajakukan tapaisia houkutuskasveja ennen puna-apilan kukintaa voi käyttää. Ne pitää kuitenkin niittää siinä vaiheessa, kun apila alkaa kukkia.
”Siemenapilaa ei kannata myöskään viljellä suurten peltoaukeiden keskellä eikä suurilla peltolohkoilla. Paras on pieni lohko peltoaukean reunalla lähellä pölyttäjien pesäpaikkoja.
Myös uusia korjuumenetelmiä kannattaa Isolahden mukaan kokeilla.
”Eräs siementuottaja kertoi viime kesänä testanneensa menetelmää, jossa hän niitti kasvuston ensin luo’olle ja antoi sen kuivua ja tuleentua loppuun ennen puintia. Vaikka se pääsi sateiden takia kastumaan, hän oli saanut ihan kohtuullisen siemensadon.”
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
