Kunnat sulkevat turvakoteja rahapulassa
Kuntien budjettien kiristyessä osa turvakodeista on joutunut sulkemaan oviaan. Turvakotien verkosto on harvimmillaan Itä- ja Pohjois-Suomessa. Pitkä matka hankaloittaa avun hakemista.Turvakodit ovat keskuksia, joihin voi tulla väkivaltaa pakoon tilapäisesti joko yksin tai lasten kanssa. Useimmissa turvakodeissa työntekijät päivystävät ympäri vuorokauden.
Itä- ja Pohjois-Suomessa turvakotien verkosto on länttä ja etelää harvempi, ja lähimpään turvakotiin on usein satojen kilometrien matka.
Haja-asutusalueella asuvat ovat usein eriarvoisessa asemassa kuin kaupunkilaiset.
”Erityisen hankalassa tilanteessa ovat ne puolisot, joilla on yhteinen yritys. Maatilaa tai pienleipomoa ei voi jättää noin vain. Yritämme jatkuvasti kehittää uusia toimintatapoja, jotka ulottuisivat paremmin myös maaseudulle”, kertoo Sirkku Mehtola . Hän on Mikkelissä toimivan Viola – väkivallasta vapaaksi ry:n toiminnanjohtaja.
Viime vuosina turvakoteja on jouduttu sulkemaan taloudellisista syistä. Porin turvakoti lopetti vuonna 2012, kun kaupungin rahoitus loppui. Espoon turvakodin ovet laitettiin kiinni vuoden 2013 alusta.
Mikkelissä turvakoti suljettiin kosteusvaurion vuoksi seitsemän vuotta sitten, eikä uutta turvakotia ole vielä avattu. Avun tarvitsijat on ohjattu usein Lahteen ja Pieksämäelle.
Rahoitus valtion kontolle
”Väkivallan uhrit ovat Suomessa eriarvoisessa asemassa. Tämänhetkinen rahoitusmalli on hyvin epävarma, sillä se on täysin riippuvainen yksittäisten kuntien taloustilanteesta ja avustuksista”, Ensi- ja turvakotien liiton toimitusjohtaja Ritva Karinsalo toteaa.
Turvakoteja rahoittavat pääasiassa Raha-automaattiyhdistys ja kunnat. Kuntien taloustilanteet vaihtelevat, joten joillakin paikkakunnilla turvakodeissa eletään aivan kädestä suuhun.
”Valtio on väistellyt vastuutaan tässä asiassa jo vuosikymmeniä. Nyt vasta alkavat näkyä ensimmäiset merkit siitä, että muutoksia on ilmassa”, Karinsalo sanoo.
Maaliskuisessa kehysbudjetissaan hallitus päätti, että ensi vuoden alusta turvakotitoiminta valtiollistetaan.
Karinsalo ei ole vielä aivan varma, mitä tämä tulee käytännössä tarkoittamaan.
”Budjettiehdotuksessa turvakodeille on varattu kahdeksan miljoonaa euroa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

