Markkinakatsaus: Vehnän tuotanto kasvaa, öljykasvimarkkinat sakkaavat
Koko maailman maatalousmarkkinat saattavat mennä toviksi sekaisin brexitistä, varoittaa Keskuskauppakamari.Maailman vehnäntuotanto kasvaa tulevalla satokaudella neljä prosenttia edellisestä, ennustaa YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO.
757 miljoonan tonnin vehnäsato jäisi toteutuessaan vielä vuoden 2017 ennätyssatoa pienemmäksi. Vuonna 2018 sato kärsi kuivuudesta monin paikoin.
FAO:n ennuste nojaa vielä paljon muun muassa Euroopassa talvehtimisvaiheessa oleviin kasvustoihin.
Tulevana kesänä satokausien vaihteessa maailman viljavarastot ovat FAO:n mukaan viime kesää pienemmät, mutta edelleen kohtuullisen runsaat.
Pariisin hyödykepörssissä toukokuun vehnänoteeraus liikkui perjantaina 185 eurossa ja syyskuun 175 eurossa tonnilta.
Ruuan hinta on maailmalla noussut helmikuussa 1,7 prosenttia tammikuusta, FAO kertoo. Veturina on ollut maitotuotteiden hinnannousu.
FAO:n ruuan hintaindeksi oli helmikuussa korkeimmillaan sitten viime vuoden elokuun, mutta 2,3 prosenttia viime vuoden helmikuuta jäljessä.
Maitotuotteiden lisäksi maailmalla kallistuivat myös vilja, liha, kasviöljyt ja sokeri.
Yhdysvalloissa monilla alueilla kevät on myöhässä.
Pohjoisessa lumipeite säilyy ja riski tulvista ja kevätkylvöjen myöhästymisestä kasvaa. Etelässä kylvöt ovat viivästyneet kylmän sään ja märkyyden takia.
Kylvöjen ennustetaan myöhästyvän esimerkiksi tärkeimmillä maissin viljelyalueilla.
Jos niin käy, maissialaa voi siirtyä soijalle, koska sitä voi kylvää vielä myöhemmin keväällä.
Öljykasvien markkinatilanne on vaikeutunut Kanadan ja Kiinan tiukentuneiden suhteiden takia, kertoo AHDB.
Kanadan ja Kiinan välejä hiertää muun muassa verkkoyhtiö Huaweihin liittyvät epäilykset sekä pidätykset ja tuomiot, joita maat ovat antaneet toistensa kansalaisille.
Kiina on maailman suurin rapsin tuojamaa. Edellisellä markkinointikaudella 93 prosenttia Kiinan maailmalta ostamista rapseista oli peräisin Kanadasta.
Poliittiset jännitteet suurten kauppakumppaneiden välillä ovat laskeneet öljykasvi canolan hintaa Kanadassa ja sen perässä Pariisin hyödykepörssissä rapsin hinta on laskenut.
Jos Kiina ei kanadalaista rapsia osta, olisi Kanadan löydettävä uusia vientikohteita. Muutoin kasvavat loppuvarastot painavat tulevan sadon hintaa.
EU-alueella syysrapsiala on viime vuotta pienempi, mutta Ukrainassa suurempi.
Kotimaassa omavaraisuus öljykasveista on kaukana, mutta Avenan julkisen ostotarjouksen alaraja alittaa selvästi Pariisin hyödykepörssin noteeraukset.
Keskuskauppakamarissa pelätään, että Britannian kaupasta ja markkinoista riippuvaiset yritykset eivät vielä ole täysin osanneet varautua brexitiin.
Ylimääräisiä kuluja, toimituskatkoksia ja muita ongelmia on lähes varmasti tiedossa.
”Euroopan, jopa koko maailman maatalousmarkkinat saattavat mennä toviksi sekaisin. Tilastojen mukaan brittien maatalouden omavaraisuus on heikointa EU:ssa. Esimerkiksi yli 50 prosenttia Britannian sianlihasta on tuonnin varassa, Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori pohti tiistaina julkaistussa kannanotossa.
"Kovassa brexitissä tiettyjen maataloustuotteiden vienti Britanniaan saattaisi pysähtyä tullien noustessa jopa useita kymmeniä prosentteja. Tämä taas aiheuttaisi ylitarjontaa muualla Euroopassa ja laskisi myös hintoja sekä sekoittaisi markkinoita.”
Vuoren mukaan tilanteen vaikutukset tuntuisivat aina Suomessa asti elintarvikeyrityksissä, kuluttajakaupassa, ravintoloissa ja maataloustuottajilla.
Samanlaisia markkinahäiriöitä kova brexit voi aiheuttaa myös muissa tavaroissa ja palveluissa, joissa Britannia on keskeinen tuotanto- jalostus- tai kauttakulkumaa.
”Vaikka poliittisesti kaikki on mahdollista – jopa EU-jäsenyyden jatkuminen, mikäli Britannian parlamentti tulevissa äänestyksissään niin haluaa – niin tosiasia tällä hetkellä on kova brexit, eli ero ilman erosopimusta", Vuori sanoo.
Porkkanan hinta oli viime viikolla 1,01 euroa kilolta ja 53 senttiä puolen kilon pussissa. Sipulista sai 88–90 senttiä kilolta kymmenen kilon säkeissä ja keräkaalista 70 senttiä kilolta laatikoittain toimitettuna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

