
Pohjois-Savossa huolestuttiin uudistuksesta: "Tilakohtainen lomitus ei tule onnistumaan käytännössä"
Hallituksen viime syksynä myöntämä rahoitus Melalle viljelijöiden jaksamista edistäviin toimenpiteisiin saa kiitosta.
Pohjois-Savossa ollaan huolissaan hallituksen kaavailemasta tilakohtaisesta lomituksesta. Kuva: Kari SalonenMTK Pohjois-Savo toivoo lomituspalveluiden pysyvän henkilökohtaisina ja subjektiivisina oikeuksina toisin kuin perjantaina julkistetun työryhmän raportissa esitettiin. Liitto kokoontui tänään kevätkokoukseen Kuopioon.
"Lomituspalvelut ovat osa maatalousyrittäjien sosiaaliturvaa ja oikeuksina henkilökohtaisia. Jokaisella maatilan yrittäjällä tulee olla mahdollisuus päättää oman vuosilomansa pitämisestä ja ajankohdasta ja päästä irrottautumaan sitovasta ja vastuullisesta kotieläinten hoitotyöstä", liiton kannanotossa todetaan.
Lomitusta käytti Pohjois-Savossa viime vuonna 1 400 tilaa, joilla oli noin 2 200 lomaoikeutettua. Vakituisessa työsuhteessa työskenteli 382 lomittajaa, joista 265 oli osa-aikaisia.
"Lomituslausunnossa on unohdettu käytäntö. Hienoa, että MTK on tehnyt jo täydentävän lausunnon henkilökohtaisen lomaoikeuden puolesta", Kaija Korhonen Lapinlahdelta kommentoi kevätkokouksessa.
"Tilakohtainen lomitus ei tule onnistumaan käytännössä. Tiloilla tehdään paljon töitä vuorovetoisesti. Kehotan yhdistyksiä tekemään lausuntoja ja tuomaan käytännön esimerkkejä esille."
Veli-Tuomas Hakulinen Pielavedeltä ihmetteli, miten maatalousyhtymässä hoituu lomitus.
"Täytyykö kaikkien olla yhtä aikaa lomalla? Yhtymän osakkailla on myös tilan ulkopuolella työskenteleviä puolisoita, joiden loma-ajat vaikuttavat myös viljelijäpuolisoiden loma-ajankohtiin."
MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg korosti kokouksessa, että tilojen tuotannon kannattavuus on tämän hetken suurin huoli. Siihen etsitään kuitenkin helpotusta esimerkiksi viennistä.
"Viime syksyn kriisipaketissa sovittiin viisi miljoonaa euroa ruuan vientiponnistuksiin ja sitä käytetään nyt uusien vientimahdollisuuksien etsimiseen."
"Myydään niille, jotka haluavat maksaa."
Hallituksen viime syksynä myöntämä rahoitus Melalle viljelijöiden jaksamista edistäviin toimenpiteisiin saa kiitosta viljelijöiltä.
"MTK-Pohjois-Savon Voimaa arkeen -hanke on osoittautunut erittäin tarpeelliseksi, hankkeessa on jo yli 80 yritysasiakasta. Melan ostopalvelusitoumukset ovat olleet hyvä tapa auttaa vaikeuksissa olevia viljelijöitä, Pohjois-Savossa määräraha on sidottu jo melkein kokonaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
