Viljatiloilla mahdoton kannattavuusyhtälö
Esa Heikkilä oli torstaina lähdössä kyntämään. Viljantuotantoon liittyy nyt poikkeuksellisen paljon epävarmuutta ja uhkakuvia, hän toteaa. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoViljan hinnat ovat romahtaneet viime vuodesta pahimmillaan puoleen. Tuotantopanokset sen sijaan eivät halpene vaan ovat osittain jopa kallistumassa. Viljelijöillä on edessään mahdoton yhtälö, MTK-Uusimaan toiminnanjohtaja Jaakko Holsti kertoo.
Holsti ja maanviljelijä Esa Heikkilä esittelivät viljatilojen tilannetta tiedotusvälineille torstaina Tuusulassa. Haastatteluja annettiin niin radioon kuin televisioonkin.
Vuosi sitten leipävehnästä tarjottiin 230 euroa tonnilta, nyt 150 euroa. Rehuvehnän hinta on romahtanut puoleen, 220 eurosta 110 euroon tonnilta.
Lisäksi elokuun lähes kolmen viikon sadejakso heikensi kevätvehnän laatua niin, että siitä korkeintaan kolmanneksen arvioidaan kelpaavan leipävehnäksi.
Tuottajahintojen syöksy on yllättänyt viljelijät. Satoon sijoitetuille kalliille tuotantopanoksille ei saada katetta, Holsti toteaa.
Erityisesti tuotantoa laajentaneet, lisäpeltoa ja tehokkaampaa koneistusta hankkineet viljelijät ovat hätää kärsimässä.
Heikkilä on yksi tuotantoon investoineista. ”Velkaa on”, hän toteaa.
Tilalla on viljelyssä 118 hehtaaria, joista 55 hehtaaria omaa peltoa. Tänä vuonna viljelyssä oli ruista, kauraa, ohraa, härkäpapua ja hernettä. Lisäksi kierrossa on nurmea, josta osa on viherlannoitusnurmea ja osalta korjataan heinää. Sitä syövät tilan muutama lihanauta sekä 40 uuhen katras.
Rukiin Heikkilä sai puitua ennen sateita, ja sen laatu on hyvä. Sade alkoi, kun kevätviljat olisivat olleet puintikunnossa.
Puinteja yritettiin viedä eteenpäin jokaisen pienenkin poutapätkän aikana. ”Ja se näkyy kuivurin öljylaskussa”, Heikkilä sanoo.
Enimmillään viljaerä pyöri kuivurissa 18 tuntia. Heikkilä laskee, että kuivauskustannus nousi silloin 35–40 euroon viljatonnia kohti.
Heikkilä on helpottunut siitä, ettei tilalla tänä vuonna viljelty vehnää. Sillä laatu- ja hintatappiot ovat suurimmat.
Holsti kertoo, että tuottajaliiton puhelimet ovat tänä syksynä käyneet kuumina. Viljelijät ihmettelevät, miten viljan hinta on voinut pudota näin rajusti ja miten veloista nyt selvitään, kun tulot puolittuvat.
Tuskaa lisää vielä EU-tukijärjestelmän uudistuminen. Se tuo mukanaan tukileikkauksia ja todennäköisesti maksatusviiveitä.
Uudellamaalla tuotetaan puolet Suomen leipäviljatarpeesta, joten viljatuotannon kriisi tuntuu alueella kipeästi.
Holsti vaatii valtiolta aktiivisempaa otetta viljatilojen ongelmien ratkaisuun. ”Tukiapparaatista pitää saada toimiva, maksatusten täytyy pelata ja tukien on oltava motivoivia.”
Hän odottaa myös uusia avauksia viljan vientiin.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
