
Hyvä työsaavutus on urakointiyrittäjälle usein tärkein koneen valintakriteeri
Heistolan tilan tuorein tulokas on 6-metrinen kylvökone, jolla kylvää helposti 60 hehtaaria päivässä.
Heistolan tila aikoo laajentaa kylvöurakointiaan uuden, tehokkaamman koneen myötä. Kuusimetrisen Horsch Avatar -kylvökoneen 5 000 litran säiliön voi jakaa kahteen osastoon. Koneeseen kuuluu myös 200 litran mikroraesäiliö. Kuva: Joonas Heistola
Joonas (vas.) ja Jaakko Heistola pyörittävät tuhannen lihasikapaikan ja 180 hehtaarin maatilan lisäksi mittavaa urakointitoimintaa Padasjoella ja sen ympäristössä. Viidellä traktorilla hoidetaan muun muassa 300 kilometriä talvisia teitä, niitetään pientareita, levitetään lietettä ja kylvetään. Kuva: Markku PulkkinenJaakko ja Joonas Heistolan vuoden kovin työrupeama lähestyy. Kun pellot Padasjoen seudulla alkavat kantaa, lähtee 18-kuutioinen Samson-lietevaunu liukkaasti liikkeelle. Yrittäjät urakoivat kuukauden aikana noin 20 000 kuutiota lietettä asiakastilojen pelloille sadan kilometrin säteellä Padasjoen Auttoisilta.
Lietevaunulla on yrittäjien lisäksi muitakin kuljettajia, sillä tila työllistää talven tieurakoineen yhden ulkopuolisen työntekijän ja ostaa lisäksi palveluita kahdelta aliurakoitsijalta.
Kolme vuotta vanhaan lietevaunuunsa yrittäjät ovat olleet erittäin tyytyväisiä.
"Samson on ollut luotettava, helppokäyttöinen ja tehokas työkalu. Mitään yllättäviä vikoja ei ole ilmaantunut. Vaunuun asennettiin heti uutena rasvari. Manuaalisesti rasvattavia kohteita on nivelakseli ja kuulavetolaite", Joonas Heistola kuvailee.
Maatilan päätuotantosuunta on lihasikojen kasvatus tuhannen sikapaikan sikalassa. 180 hehtaarin viljelyalan viljat syötetään omille sioille. Viljat säilötään tuoreena rehutorneissa. Jaakko Heistola on myös osakkaana Padasjoella toimivassa Padaspekoni-emakkosikalassa. Heistolan tilan liikevaihdosta 60 prosenttia tulee maataloudesta ja loput urakoinneista.
Maatiloille yrittäjät tarjoavat lietteenlevityksen lisäksi myös kylvöä ja jankkurointia. Tienhoitopalveluina heillä on talvikunnossapitoa, harjausta, piennarten niittoa ja lanausta.
"Tieurakat ja lietteenajo vievät niin suuren osan työajasta, että pyrimme hoitamaan oman tilan peltotyöt mahdollisimman tehokkaasti. Siksi hankimme viime vuonna uuden, kuusimetrisen Horsch Avatar -kylvökoneen", Jaakko Heistola kertoo.
"Meillä oli jo aiemmin hyvät kokemukset yksikiekkoisesta vannasratkaisusta. Iso kiekkovannas toimii suorakylvössä hieta- ja hiekkamaillamme tosi hyvin. Vantaat olivat tärkein peruste uuden koneen valinnassa."
Viime keväänä Heistolat ehtivät kylvää uudella koneellaan sata hehtaaria. Nyt on tarkoitus omien kylvöjen lisäksi urakoida kylvökoneella myös muille tiloille. Tähän asti Heistolat ovat tehneet rahtikylvöjä noin 70 hehtaarilla, mutta nyt määrää pystyisi lisäämään.
"Uudella koneella kylvää helposti 60 hehtaaria päivässä. Töitä nopeuttaa se, että koneen säiliön voi jakaa siemen- ja lannoiteosastoihin. Sekä siemen että lannoiterae johdetaan koneesta samaan kylvöuraan. Kumiset peittopyörät sulkevat vaon hyvin", Joonas Heistola sanoo.
"Kun lannoite sijoitetaan samaan uraan siemenen kanssa, satokin todennäköisesti paranee. Avattaressa on myös mikroraeyksikkö. Sitä aiomme jossain vaiheessa käyttää starttifosforin tai aluskasvien siementen levittämiseen."
Kaikki Heistolan tilan kylvöt tapahtuvat suoraan sänkeen. Suorakylvö on jatkunut 20 vuotta ilman ongelmia. Helposti poutivilla hietamailla suorakylvö on ollut hyvä ratkaisu.
Koneita valitessaan vauhdikas mieskaksikko kiinnittää huomiota myös niiden kulkuominaisuuksiin maantiellä. Niin lietevaunu kuin kylvökonekin kulkevat nätisti traktorin perässä 50 kilometrin tuntivauhdissakin. Lietevaunussa on kaksi akselia ja niissä 34-tuumaiset ja 800 milliä leveät renkaat. Kylvökoneessa on puolestaan 26-tuumaiset, 700 milliä leveät renkaat.
Tilan töiden vauhdikas eteneminen ei jää traktoreistakaan kiinni. Hallista löytyy viiden John Deeren laivue. 6830R-malleja on kaksi, muut mallit ovat 6210R, 6710R ja 7290R. Kaikki traktorit ovat tältä vuosikymmeneltä.
Uuden kylvökoneen eteen Heistolat hankkivat viime syksynä käytetyn John Deere 6210 R:n. Viime keväänä konetta vielä vedettiin 6170 R:llä. Kaksisataa hevosvoimaa riitti hyvin Avattaren vetämiseen.
"Kylvökonetta vetävässä koneessa portaaton vaihteisto tuo ajomukavuutta ja työtehoa", Jaakko perustelee uuden kylvötraktorin hankintaa.
Lietteenlevityksessä yrittäjät käyttävät automaattiohjausta. Kylvökoneen kanssakin sitä voisi Joonaksen mielestä jossain vaiheessa harkita. Päiste- tai tuplakylvöä estävää automatiikkaa yrittäjät eivät kylvökoneeseen ainakaan vielä ottaneet.
Kuluva vuosi on Heistolan tilalla historiallinen. Jaakko ja hänen vaimonsa, Raili Heistola, siirtyvät luopumistuelle ja vastuun tilasta ottaa sukupolvenvaihdoksen myötä Joonas Heistola.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
