Schmallenberg-virus levisi Tanskaan
Jyllannissa Tanskassa polttiaisista on löydetty märehtijöitä sairastuttavaa Schmallenberg-virusta, kertovat tanskalaiset eläinlääkintäviranomaiset.
Virusta ei toistaiseksi ole tavattu Ruotsista. Nyt on kuitenkin todennäköistä, että virus leviää myös maan eteläosiin, kerrotaan Ruotsin eläinlääketieteellisestä laitoksesta (Sveriges veterinärmedicinska anstalt SVA).
SVA:n mukaan epäilyjä viruksesta on ollut, mutta ne ovat tarkemmissa tutkimuksissa toistaiseksi osoittautuneet turhiksi.
Schmallenberg-virus aiheuttaa märehtijöiden jälkeläisten epämuodostumista, kuumeisia yleistulehduksia sekä maidon tuotannon vähenemistä.
Tauti leviää polttiaisten välityksellä.
Virusta on todettu toistaiseksi seitsemässä EU-maassa. Pohjoisimmat tapaukset ovat Tanskan lisäksi Pohjois-Saksassa.
Suomessakin tuottajien on syytä olla valppaina, vaikka virusta ei ole täällä todettukaan.
Epämuodostuneista karitsoista, kileistä ja vasikoista sekä muista tarttuviin tauteihin sopivista oireista on aina tärkeää ilmoittaa kunnaneläinlääkärille.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
