Video: Miten toimii herukkapensaat putsaava jättipoimuri? "Marjapuimuri kerää keskimäärin kahdessa tunnissa hehtaarin marjat"
Osuuskuntamallissa kalliit konekustannukset saadaan jaettua useamman tilan kesken. Korjuukaudesta selvitään hyvällä yhteistyöllä ja eriaikaisilla lajikkeilla.
Valkoherukka myydään pitkälti viiniteollisuuden käyttöön. Musta- ja punaherukasta suuri osa myydään kuluttujille pyörivänä marjana. Kuva: Petteri Kivimäki"Valko- ja punaherukan sadot ovat kohtalaiset, jääden hiukan tavanomaisesta. Mustaherukan sato jää melko heikoksi", Keuruu-Multia -seudulla toimivan KM Peltomarjat osuuskunnan puheenjohtajan Janne Miettinen sanoo.
Pääsyitä heikohkoon satoon ovat pitkäkestoiset kuivuus ja sadejaksot, herukat tarvitsisivat vettä tasaisesti. Myös pölytys epäonnistui osittain. "Kevään säät valmistivat kaikki kukat samanaikaisesti ja kukinta oli nopeasti ohi. Pölyttäjät eivät ehtineet lyhyeksi jääneenä kukinta-aikana joka kukkaan", Miettinen sanoo.
Kesän herukanpoiminta alkaa olla loppusuoralla. "Aikaisemmat lajikkeet on pitkälti kerätty, ja viimeiset myöhäiset saataneen pitkälti poimittua ensiviikolla", Miettinen arvelee.
Ammattimaisessa herukantuotannossa marjat kerätään pitkälti koneellisesti. "Marjapuimuri kerää keskimäärin kahdessa tunnissa hehtaarin marjat. Ihminen poimii samassa ajassa kaksi pensasta, eikä niitäkään yhtä tarkasti kuin kone", herukantuottaja Seppo Syrjälä virnistää.
KM Peltomarjat osuuskunnan marjapuimuri jyskytti tiistaina Syrjälän pensailla Haapamäellä. "Kun pensaat on hoidettu asianmukaisesti, ei puimuri niitä juuri vahingoita", Syrjälä sanoo.
Lue myös:
Herukat, pensasmustikat puutarhamarjat kypsiä, kesäomenia päästään pian maistelemaan
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
