Tutkijat antaisivat rikkaille valtioille 10 vuotta aikaa kääntää lihan ja maidon tuotanto laskuun
Kansainvälinen 50 tutkijan joukko on lähettänyt vetoomuksensa tiedelehti Lancetille.Joukko tutkijoita on vedonnut hyvin toimeentulevien valtioiden hallituksiin, jotta nämä asettaisivat aikataulun, jolla lihan ja maidon tuotanto käännetään laskuun. Aikaa muutokseen annetaan noin kymmenen vuotta.
Lihan, maidon ja kananmunien tuotanto on lähes kaksinkertaistunut alle 20 vuodessa. Raportin kirjoittajissa on tutkijoita tunnetuista yliopistoista ympäri maailman. Tutkijat korostavat, että maailman väestöstä yli 800 miljoonaa on yhä aliravittuja, joten heidän elintapoihinsa ei voi tällä aikataululla puuttua. Vetoomukseen Lancetin verkkosivuille pääset tästä.
Tärkeimmäksi keinoksi ilmastonmuutoksen torjuntaan vetoomuksen tehneet tutkijat nimeävät kasvillisuuden, kuten metsien, ennallistamisen merkityksen.
Tutkijat neuvovat valtioita luomaan aikataulun märehtijäpohjaisen tuotannon vähentämiseen. Lisäksi he ohjeistavat hallituksia listaamaan valtionsa suurimmat maanomistajat ja hiilidioksidin päästölähteet ja asettamaan näille tuotannon vähennystavoitteet.
Kolmas keino on suunnitella maataloudelle uusi tuotantomalli, jossa keskitytään ruuan tuotannon monipuolisuuteen ja korvataan lihantuotantoa kasvilajikkeilla. Neljäntenä tutkijat tarjoavat viljelyyn tai laiduntamiseen sopimattomien maiden jättämistä luonnontilaan.
Uutisartikkelin vetoomuksesta on kirjoittanut muun muassa sanomalehti Guardian. Suomessa aiheesta uutisoi Yle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

