
Vapaaporsitus yleistyy Suomessa vauhdilla: "Ei tämä välttämättä ole niin iso mörkö kuin pelätään"
Tänä vuonna kaikki uudet porsitusosastot tehdään vapaaseen porsitukseen, kertoo Sikayrittäjien puheenjohtaja.
Ari Alhon tilalla Jurvassa vapaaporsitus on ollut toimiva ratkaisu. Vanha malli oli työläs hoitaa, eikä pohjaratkaisu ollut riittävän hygieeninen. ”Selvitettiin, että jossakin vaiheessa vapaaporsitus tulee pakolliseksi. Päätettiin tehdä saman tien sillä menetelmällä.” Kuva: Johannes TervoVapaaporsitus siirtyy kohti valtavirtaa.
Vielä menetelmää käyttävät tilat ovat vähemmistössä. Trendi on kuitenkin selvä: porsitusosastoaan uudistavat siirtyvät yhä todennäköisemmin vapaaporsitukseen.
Sikayrittäjien puheenjohtaja Timo Heikkilän tiedossa ei ole yhtäkään tuottajaa, joka rakennuttaisi tilalleen tänä vuonna perinteisen porsituksen.
”Ei tämä välttämättä ole ollenkaan niin iso mörkö kuin pelätään”, virkkoo Jurvassa sijaitsevan Alhon tilan isäntä Ari Alho.
Myös Rantasen tilalla Pöytyällä vaikeudet ovat jääneet pelättyä pienemmäksi. ”Tämä on se tulevaisuuden juttu”, uskoo Tuomas Rantanen.
”Voi olla että kymmenen vuoden päästä kaikki, jotka haluavat tuottaa sianlihaa, joutuvat pitämään emakot vapaana.”
Kumpikin tila on vapaaporsituksen alkutaipaleella. Menetelmään on siirrytty tänä vuonna.
Vapaaporsituksen eduista suurimpia on emakon parempi vointi: se syö enemmän ja lääkkeitä kuluu vähemmän, Ari Alho kertoo. Maitoakin riittää. Kuva: Johannes TervoOsin muutoksen taustalla on paine porsitushäkkien kieltämisestä. Vaikka asia jäi eläinten hyvinvointilain ulkopuolelle, uusi hallitus on nostanut porsituksen jälleen pöydälle.
Uudessa hallitusohjelmassa tosin ei suoraan puhuta porsitushäkkien kieltämisestä. Sen sijaan asetetaan asiantuntijatyöryhmä selvittämään, miten sika-alan tavoitetta luopua porsitushäkeistä voidaan tukea.
”Sika-ala on tyytyväinen, ettei lakisääteistä pakkoa laitettu, vaan meihin luotetaan”, Heikkilä sanoo.
”Ongelma ovat tilat, jotka on rakennettu 4–5 vuotta sitten. Ala on esittänyt vanhoille tiloille siirtymäajaksi 25 vuotta. Uusille vaatimus vapaaporsituksesta voisi astua voimaan heti.”
Muutos aiheuttaa tilalle huomattavia lisäkustannuksia. Yksi syy kiinnostukseen onkin menetelmän saama taloudellinen tuki.
Vapaaporsitukseen siirtyville tiloille maksetaan eläinten hyvinvointikorvausta. Sikaloiden remontointiin saa myös investointitukea.
”Hyvinvointikorvauksen osuus vapaaporsitukseen kannustamisessa on aika merkittävä”, Heikkilä sanoo. Alalla ollaan kuitenkin huolissaan, muuttuvatko eläinten hyvinvointikorvauksen säännöt kesken matkan.
Sikamäärä on Alhon tilalla muutosten mukana kasvanut noin tuhanteen emakkoon. Tiineet yksilöt loikoilevat uudessa olkikioskipihatossa. Kuva: Johannes TervoVapaaporsituksessakin häkkiä saa käyttää, mutta lyhyen aikaa.
Rantasen ja Alhon tilalla emakko on häkissä muutaman päivän porsimisen jälkeen, jonka jälkeen se avataan.
Ensimmäiset päivät ovat kriittistä aikaa. Porsaat eivät ymmärrä pelätä mitään, Alho kertoo.
”Emakkoahan on mahdollista pitää kauemminkin kiinni jos on ongelmia, mutta ei ole vielä tarvinnut.”
Hyvinvointikorvauksen ehdoissa asetettu maksimimäärä on seitsemän päivää.
Häkittömyyden edut näkee tuottajien mukaan parhaiten emakon käytöksestä.
Emakko voi huomattavasti paremmin, Alho kertoo.
Saman on huomannut Rantanen. ”Emakko syö paremmin ja viihtyy paremmin. Se pääsee liikkumaan ja olemaan porsaiden kanssa.”
Myös työmäärä on tähän mennessä kasvanut odotettua vähemmän.
Hiomista järjestelmä vaatii.
Rantasen tilalla porsaskuolleisuudessa ei vielä olla porsitushäkkien tasolla.
”Porsaskuolleisuus on suurempi, mutta ei kuitenkaan niin suuri kuin ajateltiin.”
Myös emakoiden käytös mietityttää Rantasta.
Miten ne myöhemmin suhtautuvat hoitajiinsa ja kuinka aggressiivisesti vapaana olevat emakot puolustavat porsaitaan?
Alhon tilalla porsaskuolleisuus on vapaaporsituksessa jopa laskenut.
Karsinamallia kehitettiin muutaman vuoden ajan. Pohjana toimi saksalainen karsinamerkki Weda. ”Tämä nykyinen malli luotiin yhdessä muiden tuottajien kanssa.”
Weda on käytössä myös Rantasen tilalla.
Rantalan tilan siat teurastaa HKScan, Alhon tilan Atria.
Siirtyminen tavanomaisesta porsituksesta vapaaseen lisääntyy voimakkaasti tulevina vuosina atrialaisessa sikaketjussa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Teurastamo ei kuitenkaan ohjannut porsitusratkaisua vapaaporsitukseen, Alho mainitsee.
Mikä on rajoittanut siirtymistä vapaaporsitukseen aiemmin?
”Ennemmin ei ole oikein ollut toimivia malleja”, sanoo Alho.
”Niissä on ollut hirveästi työtä. Porsaskuolleisuuden kuriin saaminen on ollut haaste.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

