”Kauppakumppani-USA mullistaisi maatalouspolitiikan”
EU:ssa raskaan byrokratian ja sääntelyn vähentäminen on välttämätöntä kilpailukyvyn turvaamiseksi, painottaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila painottaa.SEINÄJOKI (MT) EU:n maatalouspolitiikassa on varauduttava suunnanmuutokseen, mikäli kauppakumppanuus Yhdysvaltojen kanssa solmitaan.
”Euroopassa on osattava mukautua muuttuvaan tilanteeseen. Sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa ruokaturvallisuus on korkealla tasolla, mutta mallit eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Yhdysvalloissa on laaja yrittämisenvapaus, EU:ssa uskotaan sääntelyyn”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila toteaa.
Marttila katsoo, että sääntelyä ja raskasta hallinnollista byrokratiaa olisi purettava EU:ssa.
”Euroopassa on otettava iso harppaus kohti vapautta. Muutoin eurooppalaisen maataloustuotannon kilpailukyvyltä putoaa pohja pois.”
MTK:n puheenjohtaja muistuttaa, että mahdollisen transatlanttisen kauppakumppanuuden synty on vuosia kestävä projekti. ”Jonkinlaisena takarajana pitäisin kuitenkin [presidentti] Barack Obaman toisen kauden loppua.”
Tahtotila kauppakumppanuudelle on joka tapauksessa vahva. ”Hankkeeseen on ladattu kova poliittinen tahtotila, sillä kyseessä on Obaman hallinnon ulkopoliittinen kärkihanke. EU:ssa translatlanttisen kauppakumppanuuden taas uskotaan nostavan maanosaa uuteen kasvuun.
Marttila puhui MTK:n toimihenkilöpäivillä Seinäjoella torstaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

