Investointituenhaku alkaa 16.12.
Maatilojen investointituen ensimmäinen haku ensi vuodelle alkaa 16.12. Hakuaika jatkuu 31.1.2014 asti.
Tukea haetaan lomakkeella 2314.
Investointitukea voi hakea rakennuksen, rakenteen tai rakennelman uudisrakentamiseen, laajentamiseen, peruskorjaamiseen tai hankkimiseen. Lisäksi sitä voidaan myötää eräisiin kone- ja laitehankintoihin sekä salaojitukseen.
Investointitukien tavoitteena on maatalouden toimintaedellytysten ja kilpailukyvyn kehittäminen. Tukien avulla edistetään maataloustuotannon tehokkuutta ja laatua kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.
Rakennetun maatalouskiinteistön hankintaan ja hakijasta riippumattomien vahinkotapausten johdosta tehtäviin investointeihin on jatkossakin jatkuva tukihaku.
Toisin kuin aikaisemmin, EU:n maatalouspolitiikan ohjelmakauden vaihtumisen ja 141-artiklan voimassaolo päättymisen vuoksi investointituki maksetaan ensi vuonna kansallisista varoista.
Investointituesta on poistettu sika- ja siipikarjatalouden investointien eläinpaikkarajoite. Lisäksi maatilan lämpökeskusten tukemisen edellytykset ovat jatkossa yhtenäiset koko maassa.
Tukea hakevan täytyy muistaa, että rakentamisinvestointia tai muuta toimenpidettä ei saa aloittaa eikä muuta sopimusta saa allekirjoittaa ennen kuin elykeskus on antanut hakemuksesta tukipäätöksen.
Viranomaiset pyrkivät tekemään tukipäätökset noin kahden kuukauden kuluessa hakuajan päättymisestä.
Ensimmäisen haun lisäksi investointituelle on ensi vuonna kolme hakuaikaa. Ne ovat 17.2.–28.3., 14.4.–15.8. ja 1.9–17.10.
Lisätietoja investointituesta:
www.mavi.fi > Maaseudun rahoitus > Maatalouden investointituet
Investointitukihakemuksen lomake netin lomakepalvelussa:
www.suomi.fi/lomakkeet
Kirjoita hakukenttään hakusanaksi 2314 maatalouden investointitukihakemus
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
