Tinkimaidon myynti helpottuu
Ahlmanin ammattiopiston maitobaari Tampereella on suosittu tinkimaidon hankintapaikka. Mona Lindberg (vas.) myi viime vuoden keväällä tinkimaitoa Seija Siukolalle. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoYli 2 500 kiloa raakamaitoa vuodessa myyvien tilojen ei jatkossa enää tarvitse hankkia laitoshyväksyntää, jos maa- ja metsätalousministeriössä valmisteltava asetusehdotus toteutuu tämänhetkisessä muodossaan. Riittää, että tuottaja tekee elintarvikevalvontaviranomaiselle ilmoituksen elintarvikehuoneistosta.
Keskustelu tinkimaidon myyntirajoituksista ryöpsähti valloilleen viime vuoden keväällä, kun kävi ilmi, että säädöksiä tulkitaan eri osissa maata eri tavoin.
Läheskään kaikki tuottajat ja paikallisviranomaiset eivät tienneet, että yli 2 500 kiloa raakamaitoa myyvien pitäisi hakea laitoshyväksyntä. Kun asia nousi julkisuuteen, pelättiin, että tiukat vaatimukset pakottavat monet lopettamaan myynnin.
Viime vuonna säädöksiin tehtiin jo muutama lievennys. Alle 2 500 kiloa raakamaitoa myyvien tilojen ei enää tarvitse tehdä ilmoitusta, vaan toiminta luokitellaan osaksi alkutuotantoa. Lisäksi ilman ilmoitusta sallitaan 2 500 tuoreen ja 2 500 pakastetun ternimaitokilon myynti.
Jatkovalmistelun pohjaksi maa- ja metsätalousministeriö tilasi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralta kartoituksen raakamaidon riskeistä. Selvitys valmistui kesällä.
Nyt siis esitetään, että yli 2 500 kiloa myyvien ei enää tarvitsisi hakea laitoshyväksyntää. Ilmoitus elintarvikehuoneistosta on selvästi kevyempi menettely.
Raakamaitoon liittyy aina terveysriskejä. Niitä pyritään hallitsemaan usein eri toimenpitein.
Asetusluonnokseen on tulossa vaatimus karjan terveydentilan seurannasta. On vielä harkinnassa, miten tämä toteutetaan, eläinlääkintöylitarkastaja Joanna Kurki kertoo. Siihen saattaa liittyä näytteenottoa eläimistä tai maidosta tai molemmista.
Toinen periaate on, että alkutuotanto ja elintarvikehuoneisto erotetaan toisistaan niin, ettei bakteereita kulkeudu eläintiloista maitoon.
Myytävän maidon oikea säilytys ja tuoreus halutaan varmistaa. Asetukseen saattaa tulla esimerkiksi maininta, että maito on jäähdytettävä 3–6 asteeseen ja luovutettava 1–2 vuorokauden kuluessa lypsystä.
Lisäksi kuluttajalle on annettava selkeä tieto tuotteen ominaisuuksista.
Tavoitteena on saada asetusmuutokset lausuntokierrokselle tämän syksyn aikana, ministeriön elintarviketurvallisuusjohtaja Veli-Mikko Niemi kertoo.
Lausuntojen perusteella säädökset muokataan lopulliseen muotoon ja annetaan tiedoksi EU-komissiolle.
Niemi arvioi, että uudet säädökset tulevat voimaan ensi vuoden aikana.
”Raakamaidon myynnin helpottaminen vastaa kuluttajien toiveisiin ja on osa hallituksen luomu- ja lähiruuan osuuden kasvattamiseen tähtäävää politiikkaa”, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) toteaa.
Koskinen otti keskiviikkona vastaan kansalaisryhmän tinkimaitoadressin Helsingissä. Raakamaidon myynnin helpottamista vaativassa adressissa oli yli 1 700 nimeä.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
