Sikaloidenritilätoimituksissakuukausien odotus
Ongelmat ritilärakenteiden saatavuudessa vaikeuttavat sikaloiden lattiaritilöiden uusien mittavaatimusten täyttämistä aikataulussa.
Suomessa ei valmisteta sopivia ritilöitä lainkaan ja Euroopan valmistajat ovat ruuhkautuneet.
”Monesti toimitus menee maaliskuulle, kun nyt tilataan”, Jorma Piiparinen sikala- ja navettakalusteita valmistavasta Ransuco Oy:sta kertoo.
Piiparisen mukaan ritilöistä on tullut jonkin verran kyselyjä viime viikkoina ja tilauksiakin on tehty. Ransuco myy saksalaisia ritiläelementtejä.
”Kyselyjä on tullut nyt, kun millirajat vahvistuivat”, Jan Ketola Suomen Karjatilatarvikkeesta sanoo.
Myös heillä saksalaisen mallin toimitus menee maaliskuulle.
Ruotsalaista lyhempää elementtiä saisi vuoden vaihteeseen mennessä. Sen hinta on kuitenkin lähes kaksinkertainen, ja lyhyt malli sopii harvaa suomalaiseen sikalaan, Ketola kertoo.
”Kannattavuuskriisi tuntuu kovasti, tarjouksia on kysytty, mutta tilauksia ei ole tullut. Hintaa maaliskuulle on vaikea kertoa, koska polttoaineen hinta vaikuttaa rahtiin merkittävästi.”
MTK:n kotieläin asiamies Jukka Rantala on saanut asiaa koskien useita huolestuneita yhteydenottoja tuottajilta. Hän toivoo valvovalta viranomaiselta selkeitä pelisääntöjä.
Valvontaa tehdään ensi vuoden alusta alkaen voimassa olevan lainsäädännön mukaan, sanoo eläinten hyvinvointijaoston päällikkö Jaana Mikkola Evirasta.
”Emme lupaa löysäilyä, koska valvomme lain mukaan.”
Tällä hetkellä voimassa on säännös, jossa ryhmäkarsinan betonisen rakolattian raon tai reiän leveys saa lihasialla olla ensi vuodesta alkaen enimmillään 18 millimetriä.
Kolmen millimetrin poikkeaman sallivaa asetusta odottavat sekä tuottajat että valvova viranomainen.
”Kuin kuuta nousevaa. Muuten on valvottava 18 millimetrin mukaan, mikä on kaikkea muuta kuin toivottava tilanne kaikkien osapuolien kannalta”, Mikkola sanoo.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan asetusluonnos ei ole vielä edennyt käsittelyyn.
Toiveena ja pyrkimyksenä on kuitenkin saada asia kuntoon ennen vuoden vaihdetta, apulaisosastopäällikkö Riitta Heinonen kertoo.
Mikkola ihmettelee, miksi tuottajat ovat jättäneet korjausten tekemisen niin viime hetkille, että uusia ritilöitä ei välttämättä ehdi saada ajoissa.
”Minusta se ei ole järkevää, aikaa on ollut kymmenen vuotta. Isot raot eivät ole edes turvallisia eläimille.”
Mitä tapahtuu, jos tarkastus osuu tammikuulle ja muutosta varten tilatut ritilät saapuvat vasta maaliskuussa?
”Valvova viranomainen antaa muutosmääräykset, jotka on toteutettava määräajassa. Jos kaikki muu on kunnossa ja tuottaja osoittaa, että ritilät saapuvat maaliskuussa, luulisin että se voidaan ottaa huomioon muutosten määräajassa.”
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
