Kaninlihan suosiokasvaa Ruotsissa
Kaninlihan tuotanto on yli kolminkertaistunut Ruotsissa 1980-luvulta lähtien, kertoo Jordbruks Aktuellt. Tänä päivänä Ruotsissa teurastetaan 350 000 kania vuodessa. Parikymmentä vuotta sitten määrä oli 100 000.
Kaninlihan yleistymistä Ruotsissa hidastaa sen huono maine. Kuluttajat pitävät lihaa imelän makuisena. Maku juontaa juurensa sota-ajalta. Kaneille syötettiin muun ruuan puutteessa kaalia, mikä aiheutti lihaan imelän maun.
Kani mielletään Ruotsissa ennemmin lemmikki- kuin tuotantoeläimeksi. Ihmiset saattavat pitää sen lihasta, mutta eivät halua tietää lihan alkuperää.
Kaninlihan tuotannon kasvamista Ruotsissa jarruttaa osaltaan maataloushallinto. Kania ei luokitella tuotantoeläimeksi.
Keski-Euroopassa kaninlihan syöminen on yhtä yleistä kuin kanan syöminen. Espanjalaiset syövät eniten kaninlihaa Euroopan unionin alueella.
Yleisin lihakanirotu Euroopassa on New Zealand. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
