WSJ: 4 miljoonaa kanaa menehtyi janoon ja nälkään ukrainalaisella siipikarjatilalla
Rehuautoja vietiin ja sähkönsyöttö tilalle katkesi venäläisten tuhottua paikallisen voimalaitoksen, uutisoi the Wall Street Journal.
Ukrainalaistilan kanat kuolivat sähköjen katkettua ja automaattisen ruokinta- ja juottojärjestelmän lakattua toimimasta. Kuvituskuva. Kuva: Markku VuorikariUkrainassa sijaitseva, Euroopan suurimmaksi siipikarjatilaksi tituleerattu tila on joutunut hävittämään sodan takia valtavan määrän kanoja ja lopettamaan tuotantonsa.
Omistaja Andriy Chirkov joutui hautaamaan liki neljä miljoonaa kanaa, jotka olivat kuolleet janoon ja nälkään.
Asiasta uutisoi ensin the Wall Street Journal. Tila sijaitsee Ukrainan eteläosissa lähellä H’ersonin kaupunkia. Chirkov työntekijöineen on kuljettanut lintuja kauemmas haudattavaksi syviin kuoppiin, jossa ne eivät saastuttaisi pohjavesivarantoja. Työ on vaarallista, sillä alueella liikkuu hänen mukaansa venäläisiä sotilaita.
Venäläiset joukot saapuivat tilalle 26. helmikuuta, hyökkäyksen kolmantena päivänä, Chirkov sanoo Wall Street Journalille. Hänen mukaansa sotilaat varastivat konekiväärillä uhaten liki kaikki ajoneuvot ja ryöstivät lisäksi Chirkovin henkilökohtaisia tavaroita. Seuraavana päivänä sotilaat pysäyttivät kananrehulla lastatut kuorma-autot, jotka olivat matkalla tilalle.
Yhdessä kollegansa kanssa hän yritti järjestää rehua lähimmältä rehutehtaalta, mutta matkalla tehtaalle Chirkov kollegoineen joutui venäläisten sotilaiden tulituksen kohteeksi. He ovat yrittäneet luovuttaa kanoja ja munia eteenpäin alueen muille viljelijöille. Lintuja ehdittiin antaa noin 90 000 kappaletta.
Kanojen kauhea kohtalo sinetöityi WSJ:n mukaan 1. maaliskuuta, kun venäläiset tuhosivat paikallisen voimalaitoksen. Sähkönsyöttö tilalle katkesi, eikä automaattinen ruokinta- ja juottojärjestelmä enää toiminut.
Tilalla oli 11 hätätilanteisiin tarkoitettua generaattoria, mutta niitä ei voitu ottaa käyttöön, koska tilalle ei enää toimitettu polttoainetta. Kanat kuolivat lopulta janoon ja nälkään. Jäljellä jäi vain valtava kasa ruhoja.
Sota on aiheuttanut merkittävää vahinkoa Ukrainan maataloudelle, kuvailee saksalaismedia agrarheute. Satamayhteydet vientimarkkinoille ovat poikki, kevätkylvöt katkolla suuressa osassa maata ja viljelijöistä moni joutuu keskittymään tilan töiden sijaan sodankäyntiin. Ihmisiä on myös paennut maasta. Chirkovin tilalla on jäljellä aiemmasta työntekijämäärästä enää kourallinen auttamassa ruhojen hävityksessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



