Ruotsissa todennäköisesti rakennetaan aita sikaruttoalueen ympärille – tartunta saattoi alkaa villisikojen tongittua roskia
Tiistaihin mennessä 13 villisiassa on Ruotsissa todettu ASF.Ruotsin viranomaiset tutkivat mahdollisuutta aidata alue, jossa on afrikkalaiseen sikaruttoon (ASF) kuolleita villisikoja, kertoo ruotsalainen maatalouslehti ATL.
Kun tartunta-alueen ydin tiedetään, jätämme ehdottomasti maatalousvirastolle ehdotuksen jonkinlaisesta aidasta, sanoo Ruotsin valtion eläinlääketieteellisen laitoksen epidemiologi Karl Ståhl ATL:n artikkelissa.
Tiistaihin mennessä Fagerstassa Keski-Ruotsissa 13 villisiassa on testeissä varmistunut ASF. Lisää todennäköisesti tulee, kun testejä valmistuu.
Tarkoitus on lopettaa tartunta-alueen kaikki villisiat. Siat ovat päässeet alueella olevalle jäteasemalle syömään roskia. Voi olla mahdollista, että tauti on lähtenyt leviämään sieltä ihmisten jätteistä.
Tiistaina alkoi kuolleiden villisikojen kuljetus polttolaitokseen, ATL kertoo.
Ruotsissa pohditaan erilaisia korvauksia. Avoimena on esimerkiksi kysymys korvataanko metsänomistajille jotenkin se, että puuta ei voi nyt myydä tartunta-alueelta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





