Kylväjillä edessä kiireinen viikko
Kevätviljojen kylvö pääsee maan etelä- ja keskiosissa toden teolla käyntiin tämän ja ensi viikon aikana, jos aurinkoiset ja tuuliset säät jatkuvat, Pro Agria Keskusten liitto kertoo kasvitilannekatsauksessaan.Suuressa osassa maata kevään tulo on parista päivästä viikkoon tavanomaisesta jäljessä. Vain eteläisimmässä ja pohjoisimmassa Suomessa ollaan normaalirytmissä.
Kevätviljojen kylvöt päästiin aloittamaan kaikkein suotuisimmilla lohkoilla Etelä-Pohjanmaalla ja Uudellamaalla viime viikolla.
Sisämaassa toukotöitä on jarruttanut paksun lumipeitteen myöhäinen sulaminen.
Viime viikon sateet ovat pitäneet pellot edelleen märkinä maan keski- ja pohjoisosissa.
Vähälumisilla rannikkoalueilla ja Pohjois-Suomessa routa hidastaa peltojen kuivumista. Näillä alueilla routaa sulattavat sateet olisivat tervetulleita.
Viime syksyn vaikeat säät ovat aiheuttaneet monille tiloille lisätöitä keväällä. Märille pelloille syntyi uria, jotka vaativat nyt tasausta. Pahimpia nurmilohkoja joudutaan perustamaan uudestaan.
Viime syksynä korjaamatta jääneiden kasvustojen kynnöt siirtyivät suurimmaksi osaksi kevääseen. Kasvimassaltaan runsaimpia kasvustoja on jouduttu murskaamaan tai kulottamaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

