Hanhet poikkesivat vehnäpellolle välipalalle, "kaikki meni"
Valkoposkien syysmuutto on tänäkin vuonna aiheuttanut ongelmia varsinkin Kymenlaakson seudun viljelijöille. Kouvolan Valkealassa parempiin suihin katosi 15 hehtaaria vehnänoraita."Kylvin syysvehnää yhteensä 15 hehtaaria, joka on nyt kaikki syöty. Yhdestä lohkosta hanhet jättivät nurkat, mutta muuten kaikki meni", Matias Saari huokaa.
Hän kertoo hanhien välipalapysähdyksen kestäneen noin pari viikkoa.
"Alkuun ne söivät oraista vain latvat. Yritin häätää niitä pois, mutta siitä ei ollut apua. Latvojen jälkeen hanhet alkoivat syödä järjestään kaiken. Tämä kymmenen hehtaarin lohko musteni parissa päivässä", Saari kertoo.
Viljelijää komeiden oraiden menettäminen luonnollisesti harmittaa.
"Siinä meni panokset hukkaan: työ, siemenet, apulanta."
Kymenlaakson lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Antto Mäkinen kertoo pelloille pysähtyvien valkoposkihanhilaumojen olevan melko uusi ilmiö.
Suuri osa valkoposkihanhien maailmankannasta muuttaa Pohjois-Venäjältä Suomen ylitse talvehtimaan läntiseen Eurooppaan.
"Samaan aikaan kun valkoposkihanhien kanta on kasvanut, myös niiden muuttoreitti on muuttunut, syystä mitä ei tiedetä. Keliolosuhteet vaikuttavat siihen, kauanko linnut viihtyvät Suomessa ruokailemassa", Mäkinen kertoo.
Hän arvelee kannan koon olevan satoja tuhansia, jopa miljoona yksilöä.
"Suurimmillaan yhdellä paikalla on tavattu noin 300 000 yksilön lauma."
Saari toteaa, että ilman hanhipolitiikan muutoksia ensi vuoden syysviljat jäävät kylvämättä. Kouvolan Valkealassa hanhiongelmista on kärsitty monena vuonna.
"2006 vuodesta asti olemme näiden ongelmien kanssa painineet, yleensä aina joku lohko on tullut syödyksi. Olemme välttäneet syysviljaa, mutta tänä vuonna päätimme yrittää", Saari toteaa.
Helppoa ratkaisua pelloilla syövistä hanhista nopeasti eroon pääsemiseen Mäkisen mukaan ei ole.
"Karkotus auttaa vain hetkellisesti. Sekin yleensä vain siirtää ongelmaa pellolta toiselle", hän myöntää.
Valkoposkihanhen metsästys on kielletty EU:n lintudirektiivissä, eikä Suomella ole direktiiviin poikkeuslupaa. Rauhoitettujen lintujen tahallinen häirintä on myös luvanvaraista toimintaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

