Nauta-lehti: Nyt pamahti hurja lukema – ennätystilalla jo 70 satatonnaria
Nivalassa sijaitseva Kallion tila on tehnyt historiaa saavuttaessaan huiman 70 lehmän rajapyykin satatonnarien määrässäNivalalainen Kallion tila on aikojen saatossa kasvattanut jo peräti 70 satatonnaria, kertoo Nauta-lehti. Satatonnari on lehmä, joka on elinaikanaan yltänyt yli 100 000 kilon maitotuotosrajan.
Viisi Kallion tilan satatonnareista on lypsänyt vielä 150-tonnareiksi ja yksi peräti 200-tonnariksi.
Faban mukaan vuonna 2023 Suomessa 100-tonnariksi pääsi 830 lehmää ja 150-tonnariksi 13 lehmää. 200 000 kilon maitotuotoksen Suomessa oli tammikuun alkuun mennessä saavuttanut ainoastaan kaksi lehmää.
Toisena satatonnarilistalla on MaitoKuortti Oy Ikaalisista 32 satatonnarillaan. Raahelaiset Olli-Pekka Lumiaho ja Anna Kurkinen ovat kasvattaneet kolmanneksi eniten satatonnareita, yhteensä 29 kappaletta.
100-tonnareiden kantakirjaus on aloitettu vuonna 1958, mutta vuosittainen yksilömäärien seuranta lähtee vasta vuodesta 1988, Nauta-lehti kertoo.
Linkki Nauta-lehden alkuperäiseen juttuun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








