Lumeton talvi ei työntänyt Konepalvelu Rauhamäen tulosta luisuun – työt siirtyivät kiinteistöjen piha- ja viheralueille
Normaalitalvea vähäisempää talvikunnossapidon tarvetta on korvattu yrityksessä muilla töillä.
"Jokaiseen traktoriin pitää kertyä 1 000–1 500 työtuntia vuodessa, jotta niiden hankinta kannattaa", Henri Rauhamäki linjaa. Uusin traktori on vuoden 2018 lopussa käyttöönotettu Valtra 234 Versu, jolla on nyt ajettu 2 000 tuntia. Kuva: Markku PulkkinenHollolan vanhan paloaseman tallissa on nykyään enemmän sinisiä traktoreita kuin paloautoja. Pari vapaapalokunnan punaista autoakin silti vielä näkyy. Vuokralaisena paloasemalla toimii toista vuotta Konepalvelu Rauhamäki Oy.
"Tämä halli tyhjeni sopivasti, kun tarvitsimme lisää tilaa. Oma lämmin halli on parhaillaan rakenteilla maatilan pihapiiriin", yrittäjä Henri Rauhamäki kertoo.
Arki-iltapäivänä paloaseman hallissa kiiltelee sininen JCB-pyöräkuormaaja. Pihalla helmikuun sinistä hetkeä täydentävät lumiauralla varustettu Valtra 234 Versu ja Volvo-kuorma-auto. Kalustosta voi päätellä, että Rauhamäen konetöiden palveluvalikoima on laaja.
Konepalvelu keskittyy talvi- ja kesäkalustollaan kiinteistöjen piha- ja viheralueiden kokonaisvaltaiseen hoitoon. Asiakaskuntaan kuuluu monia tehdaskiinteistöjä Hollolassa ja Lahdessa. Julkisen puolen asiakkaana on Päijät-Hämeen keskussairaala. Tienhoidon yritys on jättänyt lähes kokonaan pois palveluistaan.
"Huomasin neljä vuotta sitten konepalvelutarjontaa laajentaessani, että kiinteistöjen hoidossa on enemmän kysyntää ja vähemmän kilpailua kuin tienhoidossa. Olemmekin suunnanneet kalustomme selkeästi kiinteistöpuolelle. Maanrakennus- ja maansiirtotöitä teemme yhdessä kumppaniyrityksen kanssa."
Kuorma-autoillaan yritys tarjoaa myös vaihtolavapalveluita toimien Vaihtolavat.com-operaattorina Lahden alueella.
Henri Rauhamäki omistaa konepalveluyrityksen yhdessä vaimonsa Eevamari Rauhamäen kanssa. Eevamari ajaa tarvittaessa kaikkia työkoneita ja kuorma-autoja. Lisäksi Henri viljelee reilun 200 hehtaarin kasvinviljelytilaa. Maatilan tehokkaat työkoneet mahdollistavat peltourakoinnin myös lähitiloille.
Maataloustraktoreita, joista kaksi on Valtroja ja yksi Fendt, käytetään myös kiinteistöurakoinneissa. Valtrojen osalta Rauhamäki antaa täyden tunnustuksen luottohuoltajalleen.
"Herralan Konehuolto on erinomainen ja luotettava huoltoliike tässä 20 kilometrin päässä. Siellä palvelu pelaa ja joustavuus on huippuluokkaa. Kiireiseen aikaan traktorin ei sovi seistä turhaan yhtään päivää. Jos hätä tulee, yhteistyökumppaneiden kautta saamme lainatraktoreita käyttöön", Rauhamäki sanoo.
Konepalvelulla on ajoneuvojen lisäksi tallissaan auroja, hiekoittimia, harjoja ja ruohonleikkureita. Henri Rauhamäki on ollut tyytyväinen Snowekin ja Starkin auroihin. Uusin työkonehankinta on Snowekin Trombia-imuharjalaite. Se kiinnitetään pyöräkoneen eteen.
"Imuharjalaite on ollut todella kätevä ja myös edullinen siihen verrattuna, että hankkisi ajettavan imulakaisukoneen."
Konepalvelun Terri 34C Combi -monitoimikone hoitaa taajamametsiä lähialueilla. Kone toimii sekä motona että ajokoneena.
Vuonna 2016 perustetun osakeyhtiön liikevaihto pyörii puolen miljoonan euron tietämissä ja se työllistää yrittäjien lisäksi neljä vakituista työntekijää. Maatilan työt Henri Rauhamäki tekee pääosin yksin.
Urakointipalveluiden menestystekijänä Rauhamäki pitää aktiivista vuoropuhelua asiakkaiden kanssa ja asiakkaalle annettujen lupausten pitämistä.
"Pitää olla aikaa keskustella ja neuvotella asiakkaiden kanssa. Kannattaa silloin tällöin pistäytyä asiakkaan luona ilman erityistä syytä ja kysellä miten menee. Myös yrittäjän talousosaaminen pitää olla hallinnassa budjetointia myöten", Rauhamäki näkee.
Ammattiupseeriksi kouluttautunut Rauhamäki on omaksunut johtamis- ja talousoppinsa toimittuaan viisitoista vuotta esimiehenä palkkatöissä. Saattaapa joku muistaa Rauhamäen myös Suomen ampumahiihtomaajoukkueen valmentajana ja Eevamari Rauhamäen maajoukkuetason ampumahiihtäjänä.
Konepalvelu Rauhamäki Oy, Hollola
- Omistajina Eevamari ja Henri Rauhamäki.
- Tarjoaa palveluita kiinteistöjen ulkoalueiden hoitoon, lisäksi maansiirto- ja kuljetuspalveluita sekä taajamametsien hakkuita.
- Konekalustoon kuuluvat mm. JCB 413K -pyöräkuormaaja, Valtra 234 Versu, Valtra 150 XM, Fendt 718 ja kaksi Volvo-kuorma-autoa. Lisäksi paljon piha-alueiden hoitoon sopivia työkoneita.
- Liikevaihto noin 500 000 e/v.
- 4 vakituista työntekijää ja sesonkityövoimaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
