Traktorikaupoissa hiljaista
Traktorikauppa on käynyt alkuvuoden yskien. Ensirekisteröintejä on tehty tänä vuonna poikkeuksellisen vähän. Myyjät uskovat kaupan piristyvän syksyllä.Tammi-toukokuun aikana traktoreiden ensirekisteröintejä on tehty 1371 kappaletta. Viime vuonna samalla jaksolla traktoreita myytiin 307 kappaletta enemmän.
Toukokuussa traktoreita myytiin yhteensä 211 kappaletta, mikä on 76 traktoria vähemmän kuin viime vuoden toukokuussa.
Traktorikauppiaat uskovat kaupan lähtevän rullaamaan syksyn aikana. Etenkin jos kesä tuo viljelijöille hyvän sadon.
”Alkukesän lähtökohdat ovat hyvät. Viljat ovat lähteneet hyvään kasvuun ja sää on suosinut myös turpeen nostoa”, markkinointijohtaja Pertti Laaksonen Valtralta sanoo.
Myös New Hollandia ja Casea myyvän Agritekin toimitusjohtaja Tomi Niemi katsoo tulevaan luottavaisesti.
”Kesästä ja syksystä odotamme positiivista kaupan kannalta viime vuoteen verrattuna.”
Yleisen taloustilanteen epävarmuus vaikuttaa kuitenkin satotasojen ohella viljelijöiden investointipäätöksiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

