EU:n maatalousuudistukseen tuli yli 7 000 muutosesitystä
Mepit tuskastuivat itsekin muutostulvaan. EU-parlamentin maatalousvaliokunnalla on marraskuuhun asti aikaa löytää kompromissi.BRYSSEL (MT)
Europarlamentaarikot ovat jättäneet EU:n maatalousuudistusta koskevaan komission esitykseen yhteensä 7 415 muutosesitystä, mikä on kaikkien aikojen ennätys.
Maanantaina Brysselissä kokoontuneen parlamentin maatalousvaliokunnan jäsenet olivat itsekin tuskastuneita muutosesitysten määrään.
”Suurin osa esityksistä on sanasta sanaan samanlaisia. Se tarkoittaa, että ne ovat peräisin suoraan lobbareilta. Kysyn teiltä, haluammeko todella hukuttaa itsemme turhiin muutosesityksiin ja tehdä työstämme tarkoituksella hankalaa?”, saksalainen sosialistimeppi Ulrike Rodust ihmetteli.
Parlamentin suurimman konservatiiviryhmän maatalousvastaava, saksalainen Albert Dess muuttaisi parlamentin sääntöjä niin, että muutosesitykseen tekoon vaadittaisiin vähintään 10 mepin allekirjoitus, kun nykyisin jokainen meppi voi tehdä niin monta esitystä kuin haluaa.
”7 000 esityksessä ei ole mitään järkeä. Jos sääntöjä ei muuteta meillä on jossain vaiheessa edessä 30 000 muutosesitystä.”
Ensimmäisenä paperipinot menevät parlamentin virkamiesten käsittelyyn, jotka yrittävät karsia pois tismalleen samanlaiset muutosesitykset. Tämän jälkeen poliittisten ryhmien maatalousvastaavat alkavat vääntää kompromissiesityksiä, joista valiokunnan on määrä äänestää marraskuussa.
Parlamentin maatalousnäkemys siunataan vielä täysistunnossa loppuvuodesta. Sen jälkeen alkavat neuvottelut EU:n jäsenmaiden maatalousministereistä koostuvan neuvoston kanssa. Lopullista sopua EU:n maatalousuudistuksesta odotetaan aikaisintaan ensi keväänä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

