Utelias kana viihtyyulkona myös pakkasella
Sulkia pörhölleen ja ulkoilemaan. Pakkanen ja viima eivät juuri ulkoiluintoa vähennä. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoSOMERO (MT)
Kanat viihtyvät Suomen ensimmäisessä ulkokanalassa silminnähden hyvin. Höyhenpeite on puhdas ja siisti, linnut ovat touhukkaita ja uteliaita. Ne ulkoilevatkin mielellään, vaikka vierailupäivänämme pyryttää reippaasti ja viima on purevan kylmä.
”Kyllä ne viihtyvät”, toteaa somerolaisen Vaahteramäen tilan tyytyväinen isäntä Mikko Välttilä.
”Kuolleisuus on ollut tosi vähäistä ja munintaprosentti 95.”
Tilalla on 8 500 kanaa, jotka tuottavat Suomen ensimmäisiä ulkokananmuniksi leimattuja munia.
Ne tulivat myyntiin tänään maanantaina suurimpiin Prisma-marketeihin.
Vielä vuosi sitten Vaahteramäen tilan eläinsuojassa oli sikoja. Sikatalouden heikko kannattavuus oli kuitenkin saanut isännän päättämään, että siat saavat lähteä.
Alunperin Välttilällä oli aikomuksena korvata siat luomukanoilla. Peltojen osalta Välttilä oli tehnyt päätöksen luomuun siirtymisestä pari vuotta sitten, ja paraikaa pellot ovat siirtymävaiheessa.
Luomumunien tuotannossa arvelutti kuitenkin rehuviljan riittävyys. Lähialueella on useita luomukotieläintiloja, joten luomuviljalle on kysyntää ilman uuttakin tulokasta.
Suunnitelmat saivat uuden suunnan, kun Välttilä kuuli laitilalaisen Munaxin suunnitelmista aloittaa ulkokananmunien sopimustuotanto. Välttilä otti yhteyttä Munaxin toimitusjohtajaan Janne Torikkaan ja kertoi olevansa kiinnostunut.
”Munaxilla ei ollut alunperin tarkoitus tuoda ulkokananmunia markkinoille ihan näin nopeasti. Heille taisi olla aika yllätys, että me olimme niin aktiivisia”, Välttilä nauraa.
Koska kyseessä on Suomen ensimmäinen ulkokanala, ei ollut alun alkaen lainkaan itsestäänselvää, millaiset säädökset ja vaatimukset ulkokanaloita koskevat. Välttilä aloitti sikalan muuttamisen kanalaksi jo ennen kuin vaatimukset olivat selvillä.
Sen vuoksi hän ottikin lähtökohdaksi Euroopan tiukimmat kanaloiden luomusäädökset, jotka ovat voimassa Saksassa.
”Kun lopulliset vaatimukset heinäkuussa selvisivät, totesin, ettei työ ollut turhaa”, isäntä toteaa tyytyväisenä.
Kanalassa on kaksi identtistä osastoa. Molemmissa on oma ulkoiluterassi ja kahden hehtaarin ulkotarha, mikä ylittää vaaditun määrän. Kummassakin osastossa on kanojen uloskäyntinä neljä luukkua sekä ovi terassille.
Välttilä pystyi käyttämään kanalassa hyväksi sikalan vanhoja ruokintalinjoja ja ilmastointia. Ritilät, vesilinjat ja munintapesät hän puolestaan hankki käytettyinä muilta kanatiloilta.
Orsia Välttilä rakensi ensin luomusääntöjen vaativan määrän, mutta päätyi sitten lisäämään niitä vielä yhden kerroksen.
”Kana pyrkii niin korkealle kuin vain pääsee. Kun kahden orsikerroksen yläpuolelle rakennettiin vielä pari ortta yhteen lisäkerrokseen, lanta jakautuu ritilöille tasaisemmin.”
Kanat tulivat Vaahteramäen kanalaan lokakuun lopulla. Itsenäisyyspäivästä lähtien ne ovat ulkoilleet.
Tähän mennessä ulkoilualueen luukut on jouduttu pitämään kiinni vain yhtenä päivänä.
”Oli 25 astetta pakkasta ja tuuli kovaa suoraan sisään luukuista.”
Yksi päivä on vähän, sillä ulkokanoja saisi sääntöjen mukaan pitää sisällä 84 päivää munintakaudessa.
Sen sijaan jokakeväinen lintujen ulkonapitokielto ei niitä koske. Ulkokanalan saa perustaa vain sellaiselle alueelle, jossa ei ole tunnettuja yleisiä muuttolintujen levähdysalueita tai vesilintukosteikkoja.
Ulkokanalan perustaminen vaatii kunnaneläinlääkärin tarkastuksen ja luvan.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
