Varjostaa rikkakasvit
KUHMOINEN (MT)
”Maissille sopii kevätkyntö. Kuohkea kasvualusta on tarpeen syväjuuriselle kasville. Mutta maissia voi hyvin viljellä maissin jälkeen”, kertoo lypsykarjatilan isäntä Tapio Helin.
”Tänä vuonna tuli kylvettyä vähän liian tiheään”, Helin arvioi. ”80 000 tainta on hehtaarilla. Tähkäsato olisi ehkä parempi, jos taimia olisi vain 65 000. ”
Helinin maissi kylvettiin koneella, jonka edessä oli kasvinsuojeluruisku, sitten mullattiin jyvät ja niiden päälle levitettiin biohajoava muovi. ”Kaikki samalla ajokerralla.”
Helin käytti maavaikutteista rikkakasvintorjunta-ainetta. Kun kasvusto on puolimetristä, se varjostaa itse rikkakasvit kuoliaaksi. Maissin jäljiltä pelto on puhdas.
Maissille tarvitaan pelto, joka kantaa korjuukaluston myös sateiden jälkeen.
Sadon kuiva-ainepitoisuus kasvaa sitä mukaa kun syksy etenee. Myös tärkkelyspitoisuus lisääntyy. Liian sokerinen rehu aiheuttaa hankaluuksia.
Maissisilppu maistuukin hämmästyttävän makealta. Silpusta irtoava neste on melkein kuin mansikkamehua.
Suoraan varresta taitettu Pioneer-lajikkeen tähkä on vielä syyskuun lopussa mehukas ja aika makea sekin.
Kun pakkanen ruskettaa lehdet, korjuuseen täytyy ryhtyä muutaman päivän kuluessa. Pitkä lauha syksy on siis eduksi.
”Ahvenanmaalla on korjattu maissia, jonka kuiva-ainepitoisuus oli jopa yli 40 prosenttia”, maissisilppuria ajava Kalle Rönni kertoo.
REA PELTOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
