Pohjois-Karjalan paras lomittaja nauttii työssään eläinten ja ihmisten kohtaamisista
Tohmajärveläinen Laura Pirhonen voitti Kiteellä järjestetyn kilpailun, jossa mitattiin taitoja muun muassa lypsyssä sekä eläinten ja koneiden käsittelyssä.
Tohmajärveläinen Laura Pirhonen voitti Pohjois-Karjalan vuoden parhaan lomittajan tittelin. Hänen lypsettäväkseen osui lehmä, jolla oli lääkitys ja siksi merkkiväriä karvassa. Kuva: Lari LievonenPohjois-Karjalan Kiteellä käytiin 5.9. tiukka kilpailu maakunnan viiden parhaan maatalouslomittajan kesken.
Voittajaksi selvisi tohmajärveläinen Laura Pirhonen noin kymmenen pisteen erolla toiseksi tulleeseen nurmeslaiseen Jan-Markus Nevalaiseen. Kolmanneksi kilpailussa sijoittui Sari Meriläinen.
Pirhonen on työskennellyt lomittajana 23 vuotta.
”Tykkään olla eläinten kanssa. On myös mukavaa, kun työpaikat vaihtuvat ja tapaa erilaisia ihmisiä ja kuulee eri alueiden kuulumisia”, Pirhonen kertoi kilpailun ensimmäisen osuuden, aamulypsyn, jälkeen.
Häntä ei haittaa, että lypsyrytmien vuoksi työpäivä on usein kaksiosainen, sillä se keventää fyysisesti raskaita päiviä.
Kunnostaan Pirhonen pitää huolta muun muassa kuntosalitreenillä. Hän on kunnostautunut myös puutarhatöissä, ja kasvattanut muun muassa Suomen suurimman kurkun.
Kilpailussa oli mukana viisi alkukarsinnalla valikoitunuttta kilpailijaa alueen runsaasta sadasta maatalouslomittajasta.
Lypsyosuuden jälkeen kaikki saivat kehuja hyvästä eläinten huomioon ottamisesta ja ohjeiden noudattamisesta.
”Kyllä näkee, että kisassa on oikeat ihmiset mukana. Olette kovan luokan ammattilaisia”, totesi tuomarina toiminut Riverian kotieläintalouden opettaja Sari Kolehmainen.
Kilpailun aamulypsy, pienkuormaajatehtävä sekä vasikkatehtävä suoritettiin Piiroomäen tilalla Kiteellä.
Tilan emäntä Sari Rouvinen kehui paikallisia lomituspalveluita hyvin toimiviksi. Lomittaja on löytynyt lähes aina, kun tarvetta on ollut.
Lomituspalvelujohtaja Salla Heinonen totesi, että saatavuutta on edistänyt tilan avoimuus ottaa myös uusia lomittajia harjoittelemaan ja opastaa heitä alalle.
”Olen aina sanonut, että niin kauan kuin kukaan ihminen ei kuole, ei pidä ottaa paniikkia. Kaikki muu on järjestettävissä”, Rouvinen toteaa.
Lomittajan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat hänen mukaansa oikea asenne ja hyvä huumorintaju.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






