Lihan hyvä kysyntä vetää HKScania – siipikarjanlihan myynti kasvanut 15 prosenttia
Vientiä alkuvuodesta kiusannut konttipula on helpottanut.HKScanin siipikarjanlihan myynnin arvo nousi tammi–maaliskuussa yli 15 prosenttia vertailukaudesta. Kasvua on ollut niin Suomessa, Ruotsissa kuin Baltiassa.
Sian- ja naudanlihan myynti on kasvanut yli neljä prosenttia, kerrottiin torstaina yhtiön osavuosikatsauksessa.
Toimitusjohtaja Tero Hemmilä ennustaa, että lihan ja lihavalmisteiden kysyntä jatkuu hyvänä lähikuukaudet.
Ravintolamyynti on hiljentynyt, mutta vähittäiskaupan kasvanut myynti on korvannut menetyksiä.
Toimitusvarmuuden turvaaminen ihmisten hamstratessa ruokaa maaliskuussa aiheutti yhtiölle lisäkustannuksia.
Poikkeustilan aikana pidetään huolta henkilöstön terveydestä ja tuotanto käynnissä, Hemmilä sanoo. Ohjeistuksia on annettu myös sopimustuottajille.
Lihan vienti Kiinaan ei alkuvuodesta täyttänyt tavoitteita, mutta elpyi maaliskuussa. Kiinassa korona riehui pahiten tammi–helmikuussa.
Viime vuoteen verrattuna ensimmäisellä neljänneksellä vienti kasvoi.
Viennissä lisäkuluja aiheutti pula merikonteista. Hemmilä sanoo, että nyt konttipula on helpottanut.
"Kiinan rooli on ratkaiseva kansainvälisessä lihamarkkinassa", Hemmilä toteaa.
Kysyntää lihalle Kiinassa on edelleen, se ei ole koronapandemiassa kadonnut.
Euroopassa lihan tuottajahinnat ovat olleet laskusuunnassa. Toisaalta kotimaisen lihan kysyntä on kasvanut ja kilpailu siitä kiristynyt.
Hemmilä arvioi, että maailmalla hintavaihtelua tullaan näkemään, sillä koronakriisi ei ole ohi.
HKScanin tuloksen odotetaan tänä vuonna paranevan viime vuodesta. Koronan takia odotuksia ei ole muutettu. Tähän mennessä epidemian vaikutukset tulokseen ovat olleet vähäiset.
Talousjohtaja Jyrki Paappa kertoo, että yhtiöllä on menossa investointeja kaikilla markkina-alueilla. Niiden avulla parannetaan tehokkuutta ja nostetaan jalostusarvoa.
Lue myös:
HKScanin alkuvuoden tulos tappiolla, mutta viime vuotta parempi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

