Hallituksen esitys eläinten hyvinvointilaiksi valmis: Parsinavetoita ja porsitushäkkejä ei kielletä
Parsinavetoiden investointituki on jo päätetty lopettaa, vapaaporsituskin lisääntyy vahdilla.Parsinavetoita ja porsitushäkkejä ei kielletä. Emakoiden pito tiineytyshäkissä rajataan jatkossa kahdeksaan päivään.
Tässä poimintoja esityksestä eläinten hyvinvointilaiksi.
Lakiesitys oli keväällä laajalla lausuntokierroksella. Kiinnostus oli mittavaa, ja lausuntoja kertyi nelisen sataa.
Niiden pohjalta esitystä on vielä viilattu, ja nyt hallitus on saanut valmiiksi omat linjauksensa. Lakiesitys annetaan eduskunnan käsittelyyn alkusyksyllä.
Hallituksen esityksessä lypsylehmiä ja hiehoja saa jatkossakin pitää kytkettyinä.
Parsinavettalehmien ja -hiehojen ulkoiluvaatimus pidennetään asetuksella nykyisestä 60 päivästä 90 päivään vuoden 2022 alusta lukien. Nykyisin vaatimus on rajattu kesäaikaan, jatkossa ajallinen rajoitus poistuu.
Tällä hetkellä 22 parsinavettatilalla on hankalan sijaintinsa perusteella poikkeuslupa, jonka perusteella lehmiä ei tarvitse ulkoiluttaa. Poikkeusluvista luovutaan 15 vuoden siirtymäajalla.
Uusia parsinavetoita ei nykyisin juurikaan rakenneta, vaan uudishankkeet ovat pihattoja. Suuntaus vahvistuu entisestään, sillä investointitukiasetusta on jo muutettu: ensi vuoden alusta investointitukea ei enää myönnetä uusien parsinavetoiden rakentamiseen eikä entisten laajentamiseen.
Porsitushäkit saivat lausuntokierroksella kovaa kritiikkiä osakseen. Niiden suhteen käytetään porkkanaa eikä keppiä: niitä ei kielletä, mutta sikaloiden siirtymistä vapaaporsitukseen tuetaan korottamalla investointiavustuksia sekä vapaaporsituksesta maksettavaa hyvinvointikorvausta.
Hyvinvointikorvausta voitaisiin jatkossa maksaa myös vain osalle tilan eläimistä. Se helpottaa menetelmän kokeilua tilalla.
Vapaaporsitus kiinnostaa maa- ja metsätalousministeriön mukaan emakkotiloja kovasti: tällä hetkellä jo noin kymmenen prosenttia Suomen emakoista porsii vapaana.
Eläinten hyvinvointikorvauksen toimenpiteen, johon kuuluu vapaaporsitus, valitsi viime vuonna 63 tilaa, tänä vuonna jo 83. Kasvu oli 32 prosenttia.
Tiineytyshäkkien pitkäaikainen käyttö kielletään hallituksen esityksessä 15 vuoden siirtymäajalla. Häkin käyttö kahdeksan päivän ajan tiineytyksen yhteydessä olisi kuitenkin sallittua.
Tiineytyshäkeistä luopumista on edistetty eläinten hyvinvointikorvauksella, ja tätä pyritään tulevalla ohjelmakaudella jatkamaan.
Eläinten vedensaanti on lain valmisteluvaiheessa ollut iso puheenaihe. Hallituksen esityksessä on päädytty siihen, että nisäkkäiden ja lintujen pysyvissä pitopaikoissa eläimillä on oltava jatkuvasti mahdollisuus juoda vettä.
Vaatimukseen on kuitenkin tarkoitus säätää asetuksella poikkeuksia. Esimerkiksi iglussa pidettävillä vasikoilla ei pakkasella tarvitse olla jatkuvaa vedensaantia, vaan niitä pitää juottaa kolme kertaa päivässä.
Turkistarhoilla jatkuvan vedensaannin vaatimus koskisi siitoseläimiä ja tulisi voimaan yhdeksän vuoden siirtymäajalla.
Samana vuonna nahkottaville turkiseläimille on tulossa poikkeus: Jos pakkanen tulee ennen kuin ne nahkotaan, kolme juottokertaa päivässä riittää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

