Syysrapsin suosio kasvaa
Kevätöljykasvien tuotanto on jatkuvasti jäänyt tavoitteita pienemmäksi, ja peittausainekiellon pelätään vähentävän kiinnostusta niiden viljelyyn entisestään. Syysrapsista toivotaan helpotusta tilanteeseen.
Siuntiolainen Erik Perklén on viime vuosina lisännyt syysrapsin osuutta tilallaan. Tänä syksynä hän kylvi sitä 35 hehtaaria.
Perklénillä on viljelyssä yhteensä 200 peltohehtaaria, pääasiassa vehnää, ohraa ja öljykasveja.
Syysrapsista Perklén kiinnostui suorittaessaan maatalousharjoittelua Ruotsissa vuosina 2006 ja 2010.
Öljykasvit ovat Perklénin mukaan taloudellisesti hyvä vaihtoehto viljoille. Lisäksi öljykasveilla on viljelykierrossa hyvä esikasviarvo.
Viime talvi oli syyskylvöisille kasveille vaikea. ”Syysvehnästä sain keskimäärin vain 3 000 kilon sadon hehtaarilta. Syysrapsi erottui positiivisesti muista syyskasveista, sillä hehtaarisato ylsi 3 500 kiloon”, Perklén kertoo.
Edellisvuonna hänen syysrapsisatonsa oli jopa 4 000 kiloa hehtaarilta.
Perklén kertoo, että viljelyä on suunniteltava pitkäjänteisesti, jotta syysrapsi sopisi kiertoon.
”Taimettumisen on ehdottomasti tapahduttava viimeistään 10. elokuuta. Siksi minulla on myös viherlannoitusnurmi mukana viljelykierrossa. Se mahdollistaa aikaisen rapsinkylvön maanmuokkauksen jälkeen.”
Tämän vuoden suotuisten säiden ansiosta Perklén pystyi kylvämään syysrapsia myös syysvehnän jälkeen.
”Syysrapsin viljely on haasteellista, mutta siinä on iso taloudellinen potentiaali”, Perklén kiteyttää.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
