Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kumppanuusmaatalousyleistyy Yhdysvalloissa

    Jen Anonia (vas.) ja Brenna Sellers esittelivät maatilansa tuotteita That´s my farmer -tapahtumassa Eugenessa. jukka koivula
    Jen Anonia (vas.) ja Brenna Sellers esittelivät maatilansa tuotteita That´s my farmer -tapahtumassa Eugenessa. jukka koivula Kuva: Viestilehtien arkisto

    OREGON, YHDYSVALLAT

    Kumppanuusmaatalous on nostanut tasaisesti suosiotaan halki Yhdysvaltojen. Toimintamekanismi kumppanuusmaataloudessa perustuu viljelijän ja kuluttajan välisen yhteisön, ruokaosuuskunnan, perustamiseen. Tuottaja ei myy ruokaa tukulle vaan suoraan kuluttajalle.

    Ruokaosuuskunnan jäsenet maksavat viljelijälle etukäteen, minkä jälkeen he ovat oikeutettuja viljelijän satoon niin kauan kuin sitä riittää. Osuuskuntaan kuuluvat voivat myös vaikuttaa siihen, mitä pelloilla viljellään.

    Oregonin osavaltiossa Eugenessa järjestettiin huhtikuun puolivälissä järjestyksessään 14. That´s my farmer -tapahtuma. Paikallisessa osuuskunnassa 15 paikallista kirkkoa tukee 13:a Eugenen lähialueen maatilaa.

    ”1980-luvun lopulla Yhdysvalloissa oli menossa raju maatalouden rakennemuutos, joka ajoi viljelijöitä ahtaalle. Pohdin tuolloin kuumeisesti, millä tavoin vaikeuksissa olevaa elinkeinoa voisi parhaiten tukea ja samalla lisätä tuottajien ja kuluttajien välistä vuoropuhelua”, kertoo That´s my farmer -tapahtuman ja paikallisen kumppanuusmaatalousprojektin perustaja, Eugenen metodistikirkon pappi John Pitney.

    Viljelijöiden ohella kirkkojen ja maatilojen välisessä osuuskuntatoiminnassa tuetaan vähävaraisia tarjoamalla näille tavallista halvempia ruoka-annoksia.

    ”Kumppanuusmaatalous osoittautui nopeasti käytännölliseksi tavaksi auttaa viljelijöitä ja sitouttaa ihmisiä tukemaan paikallista tuotantoa. Alusta asti iso kysymys oli myös, miten vähävaraiset pystyisivät saamaan laadukasta ruokaa”, Pitney toteaa.

    Yhdysvalloissa epäterveellinen pikaruoka on monesti paljon edullisempaa kuin terveellisemmät elintarvikkeet.

    Eugenen eri kirkot alkoivat kerätä kumppanuusmaatalousprojektin yhteydessä lahjoituksia. Lahjoitusrahat kanavoidaan suoraan maatiloille, jotka pystyvät siten myymään tuotteitaan edullisemmin vähävaraisille.

    ”Heti ensimmäisenä vuonna lahjoituksia kertyi erittäin paljon. Se oli todella myönteinen yllätys”, Pitney muistelee.

    Vuonna 2013 eri kirkkojen keräämillä ja maatiloille ohjatuilla lahjoitusrahoilla tuetaan yli 60 paikallisen latinoperheen ruokaostoksia.

    Eugenen naapurikaupungissa Springfieldissä sijaitseva Food for Lane County Youth Farm -maatila on osallistunut vuosittaiseen That´s my farmer -tapahtumaan sen perustamisesta alkaen.

    17-vuotias Brenna Sellers työskenteli farmilla ensin vapaaehtoistyössä 15-vuotiaana, ja on sittemmin siirtynyt maatilan palkkalistoille.

    ”Halusin oppia lisää viljelystekniikoista ja kasveista. Nyttemmin osaan myös opettaa ja kouluttaa muita.”

    Maatilalla työskentelee vakituisesti 15 henkeä, jonka lisäksi vapaaehtoiset sekä erilaisille maatilakursseille osallistuvat vaikuttavat osa-aikaisesti maatilan vahvuudessa.

    Jen Anonia on ollut työssä farmilla sen perustamisesta alkaen, 1990-luvun lopulta.

    ”Kaikenlainen osuuskuntatoiminta ja yhteistyö paikallisten asukkaiden ja viljelijöiden välillä on lisääntynyt 2000-luvun mittaan. Tämä on erittäin myönteinen kehityskulku, ja elintärkeää paikallisille ruuantuottajille.”

    Eläkeläinen Ruth Duemler muutti Oregoniin 20 vuotta sitten eteläisestä Californiasta.

    ”Californiassa vedensaanti on hälyttävän rajallista monilla alueilla. Los Angelesin eteläpuolisilla alueilla on kuivaa ja vesi on kuljetettava sinne muualta. Lisäksi iso osa vedestä on pahoin saastunutta”, Duemler valittelee.

    San Diegon alueella likavettä lasketaan myös Tyyneenmereen. Duemler arvioi ympäristöongelmien kärjistyvän Los Angelesin metropolialueella lähivuosina.

    ”Siellä oli yksinkertaisesti liikaa autoja ja liikaa ihmisiä. Kaupunkialue on kasvanut hallitsemattomasti, ja luonto on tuhottu sen tieltä laajoilla alueilla. Oregonissa ei ole mitään näistä ongelmista, joten asun täällä erittäin mielelläni.”

    That´s my farmer -tapahtumassa Duemler on vieraillut vuosittain sen perustamisesta alkaen.

    ”On hienoa tietää, mistä lautaselle tuleva ruoka on peräisin. Saan omalta maatilaltani ruokareseptejäkin, jotta osaan valmistaa oikeanlaisia annoksia.”

    JUKKA KOIVULA

    Avaa artikkelin PDF