Puukuitu puskee eloa peltomaahan
”Pitkään jatkunut juurikkaan viljely vei elämän maasta”, Mika Hämäläinen sanoo. Nyt Tupalassa on panostettu maan laadun parantamiseen. Tulokset näkyvät. Jaakko, Laura ja Aarne seuraavat, miten kasvien juuristossa lierot viihtyvät ja jatkavat maan murustamista. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoHämeenkoski
Ilmastonmuutoksen uhkia ei kiellä kukaan. Torjuntatalkoisiin on lähdetty myös Huljalan Tupalassa Hämeenkoskella.
Peltomaahan lisätään paperiteollisuudesta ylijäänyttä, hitaasti hajoavaa ja hiiltä sisältävää puukuitua. Maan rakenne paranee, pellon tuottavuus ja ravinteiden sekä veden pidätyskyky samoin.
Samalla pelto toimii hiilinieluna.
”Tulokset ovat rohkaisevia mutta eivät vaivattomia”, isäntä Mika Hämäläinen naureskelee ja kertoo hyvän yhteistyökumppanin löytyneen läheltä Pälkäneeltä. Siellä Humuspehtoori jalostaa ja välittää maanparannusaineita sekä orgaanisia lannoitteita.
Mika ja Laura Hämäläinen vetävät asian maatilan arkeen.
He sanovat, että valintojen motiivina on tulevaisuuden viljelymahdollisuuksien turvaaminen kestävästi. Peltomaat pitää saada tuottoisiksi niin, että seuraavatkin sukupolvet voivat saada niistä elantonsa.
Päästöille ja ravinnevalumille on rakennettava tehokkaita jarruja.
”Maataloudessa syntyy myös ilmastonmuutosta vauhdittavia päästöjä. Toisaalta, jos ruokaa ei tuotettaisi, olisi hetken päästä maailmassa tosi paljon vähemmän nälkäisiä, mutta sitä kehitystä meistä kukaan ei tahtoisi nähdä”, Laura Hämäläinen tiivistää tilanteen.
Tupalan tilalla perinnebiotooppeja laiduntavat kyytöt ja lapinlehmät ovat mukana maisemanhoitohommissa. Aiemmin tilalla oli maidontuotantoa, nyt on siirrytty lihan- ja kasvintuotantoon.
Kuusilapsisen perheen Jaakko-poika nauraa kuitukasassa turpaansa putsaavaa emolehmää, joka samalla nuolee ihastuksissaan kuitumassaa.
Karjatilalta tulee lantaa, jota käytetään luomupelloilla. Lantayhteistyötä tehdään jonkin verran naapuruston muiden eläintilojen kanssa.
Tupalassa kasvatetaan rehua myös joillekin muille tiloille.
”Nyt olemme taas uuden kysymysmerkin edessä uuden nitraattiasetuksen myötä”, Mika Hämäläinen sanoo.
Puukuitu luokitellaan orgaaniseksi lannoitevalmisteeksi. Aiemmassa nitraattiasetuksessa ei esimerkiksi varastoinnille ollut niin paljon rajoitteita kuin uudessa versiossa.”
”Tila on pohjavesialueella, joten puukuiden käyttö tulisi käytännössä mahdottomaksi. Toivottavasti tähän löytyy järkeviä ratkaisuja.”
Mika Hämäläisen mukaan puukuidun käyttö tulee täysin kannattamattomaksi, jos esimerkiksi sen varastoiminen edellyttää tiivistä pohjaa.
”Ei ole mitenkään järkevää rakentaa tiiviitä asfaltti- tai betonipohjia useiden lohkojen tuntumaan. Rakentaminen on kallista, aikaa vievää ja lisäksi alustat peittäisivät peltomaasta merkittäviä osia, jotka jäisivät pois tuotannosta. Kuidun levitys tehdään ehkä kerran kahdessakymmenessä vuodessa. Mitä asfalttikentillä esimerkiksi tehdään väliajat?”
”Siinä ei tunnu olevan järjen häivää”, Laura ja Mika Hämäläinen sanovat.
Hämäläiset korostavat pyrkineensä vuosikaudet toimimaan siihen suuntaan, että peltojen maa olisi humuspitoista, hengittävää, ravinteita ja vettä pidättävää ja hiiltä sitovaa.
”Märkä puukuitu on painavaa. Olemme ajattaneet sitä talvella, kun maa on ollut jäässä, valmiiksi odottamaan levitystä useiden lohkojen reunoille. Sillä tavalla voimme vähentää ajamista raskailla koneilla ja kuormilla pelloilla levityksen aikaan. Se taas olisi kohtalokasta, koska koneet tiivistäisivät peltomaan.”
”Pyrimme multavaan ja toimivaan peltomaahan. Haluamme välttää sen tiivistymistä kaikin tavoin. Maan toiminnalle tärkeät mikrobit ja maata möyhentävät madot kaikkoavat tiiviistä peltomaasta. Siihen suuntaan menevä kehitys kulkee väärään suuntaan”, Laura Hämäläinen sanoo.
Isäntäpari seuraa tarkkaan peltomaittensa tilaa. Epätietoisuus vaikeuttaa vastuullista suunnittelua, jota tilalla tehdään pitkälle tulevaisuuteen. Ratkaistavia ongelmia piisaa.
Hämmennystä aiheuttavat myös uuden ohjelmakauden myötä tulleet muutokset fosforipitoisuuksien laskentaperusteisiin.
”Käytännössä se estäisi lannan ja puukuidun levityksen samaan peltoon, mistä seuraisi fosforin ja kalin vajausta”, Laura Hämäläinen harmittelee.
Puukuidun hajoaminen sitoo typpeä reippaasti. Ilman typpeä kasvit eivät jaksa kasvaa. Mika Hämäläinen näyttää, miten pellon laidassa levitystä odottavan puukuitukasan vieressä heinä on itänyt, mutta kasvu on vielä loppukaudestakin kovin heikkoa.
”Jopa juolavehnä kituu”, hän naurahtaa.
Hämäläisiltä irtoaa kiitoksia sille, että korvaukset tulevat hehtaarikorvauksina. Maan parannukseen on mahdollista panostaa, vaikka joinakin vuosina sen takia hehtaarisadot kutistuisivatkin. Tähtäin on tulevaisuuteen ja kestävämpään tuotantoon. Hyviä tuloksia on mahdollista odottaa.
Typpeä saadaan tehokkaasti viljelykierron kautta. Apila ja muut typensitojakasvit korjaavat tilanteen nopeasti.
Tupalassa on jo useana vuonna tuotettu härkäpapua, joka myös tuo tuiki tärkeää typpeä peltomaahan ja jaksaa kasvaa heti puukuidun levityksen jälkeen.
Puukuitu sitoo ravinteita, kuten typpeä ja fosforia. Puukuidun maatuessa nämä pikkuhiljaa vapautuvat. Puukuitu ei siis pelkästään ota, vaan myös antaa takaisin hajotessaan.
”Heikkokasvuisen hetken kestää, kun tietää palkkion tulevan myöhemmin, Mika Hämäläinen toteaa.
HIA SJÖBLOM
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
