Biolan investoi reippaasti ja lisää luomulannoitteiden valmistusta
Biokaasusta tulee yhtiön tärkein energianlähde, kun Säkylään rakenteille oleva laitos käynnistyy.Euralainen Biolan laajentaa reippaasti lannoitetehdastaan ja samalla uudistetaan nykyisiä tehdastiloja ja laitteistoja.
Investoinnin arvo on 7,5 miljoonaa euroa. Ensimmäinen vaihe käynnistyy saman tien ja toinen laajennus starttaa ensi vuoden lopulla, toimitusjohtaja Teppo Rantanen Biolanilta kertoo.
Investoinnista kerrottiin tiistaina.
Biokaasusta tulee yhtiön tärkein energian lähde sen jälkeen, kun Apetitin naapuriiin Säkylään rakenteilla oleva laitos käynnistyy. Biolan on osakkaana biokaasuyhtiössä.
Rantasen mukaan tarkoitus on, että biokaasuntuotannon sivujakeena syntyvä mädätysjäännös käytetään lannoitetuotantoon.
Biokaasun rinnalle mietitään aurinkoenergiaa.
Yhtiöllä on oma kompostointilaitos Eurassa ja sen kapasiteetti aiotaan hankeen yhteydessä kolminkertaistaa.'
Rantanen perustelee investointia maanviljelyn monipuolistumisella. Biolan haluaa olla mukana kehityksessä ja kasvattaa lannoitteiden valikoimaansa.
Ensi sijassa investoinnilla tähdätään avomaan vihannes- ja juuresviljelyyn sekä luomuun. Markkinoilla on yhä vähän luomutuotantoon hyvin soveltuvia lannoitteita, Rantanen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

