Suuri ongelma Euroopassa
Schmallenberg-virus on levinnyt Euroopassa laajalle.
Esimerkiksi Ranskassa virusta on todettu yli 3 000:lla ja Saksassa yli 2 000 tilalla.
Saksassa virusta on löydetty yli neljältä prosentilta maan lammastiloista ja vajaalta prosentilta nautatiloista, kertoo terveydenhuolto eläinlääkäri Hannele Nauholz Eläintautien torjuntayhdistys ETT:stä.
Alueelliset ja maiden väliset erot ovat suuria.
”Menetykset saattavat olla samassa maassa jopa puolet karitsoista tai vain muutama”, Nauholz sanoo.
Saksan länsiosissa on raportoitu jopa 11 prosenttia lammastiloista oireilevan viruksesta.
”Vahingot riippuvat varmaankin polttiaisten määrästä, siitä, miten polttiaisparvet ovat liikkuneet sekä eläinten tiineyden vaiheesta.”
Lampaalla viruksen kannalta herkin aika tiineydestä on ilmeisesti viikoilla 4–8 ja naudoilla 8–14.
Nauholzin mukaan nautojen terveydenhuollon seurantajärjestelmä Nasevasta on Eviran tutkimustuloksiin perustuen nähtävissä, että läheskään kaikkien luomisten taustalla ei ole Schmallenberg-virusta.
Myöskään kaikilla eläimillä, joilla on todettu viruksen vasta-aineita, ei ole ollut minkäänlaisia oireita.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
