Eläinlääkäriä harmitti lähteä jouluaamuna pimeälle taipaleelle, mutta toipumisen ihme ja tuottajien kiitollisuus toivat lämpimän joulumielen

Päivystävän eläinlääkärin joulu voi olla täynnä työtä ja kiirettä. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää, Sanne Katainen, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola

Joulu on useimmille suomalaisille rauhoittumisen aikaa. Kotieläintuottajan työ ei kuitenkaan jää tauolle edes jouluna, ei myöskään päivystävän eläinlääkärin.

Nyt jo eläkkeellä oleva eläinlääkäri Tapio Harmanen Kurikasta muistelee, miten joulun päivystysvuorot välillä harmittivat perheellistä miestä.

Kolmisenkymmentä vuotta sitten hän päivysti taas yhtä joulua Ähtärin kunnaneläinlääkärinä. Jouluaamuna puhelin soi paljon ennen kuutta. Soittaja kertoi, että edellispäivänä poikinut lehmä ei päässyt nousemaan ylös.

Harmasen oli pukeuduttava ja lähdettävä yön selkään kohti Lehtimäen Länsikylää. Vaimo ja kolme pientä tytärtä saisivat taas herätä siihen, että isä on poissa.

Perillä tunnin ajomatkan päässä odotti tyypillinen poikimahalvaustapaus, se tavallisin maaseudun kunnaneläinlääkärin potilas. Hoitokin oli selkeä ja yksinkertainen: kalsiumliuosta suoneen.

”Ei mennyt kauaa ennen kuin lehmä hyppäsi pystyy ja alkoi syödä”, Harmanen muistelee.

Vaikka tilanne oli tuiki tavallinen, karjanomistajien kiitollisuus ja syvän helpotuksen ilme karkottivat harmin ja toivat Harmaselle hyvän olon ja joulumielen. ”Oli hyvä mieli siitä, että olin pystynyt auttamaan. Tuo jouluaamun kokemus oli niin mieleenpainuva, että se on edelleen aivan elävänä muistissa.”

Eräs aikaisempi joulu jäi mieleen toisella tapaa.

Harmanen oli taas päivystysvuorossa. Tyttäret odottivat joulupukkia, jota sillä kertaa ei ollut perheeseen tilattu.

"Kuinka ollakaan, minulle tuli sitten ’päivystystapaus’. Hyppäsin autoon, ajoin sata metriä ja kävelin kotiin. Ulkorakennuksessa puin päälleni joulupukin varusteet.”

Kun isä myöhemmin palasi kotiin, tytöt olivat hänen puolestaan pahoillaan – joulupukki oli käynyt eikä isä häntä nähnyt!

Harmanen tosin epäilee, ettei suoriutunut roolista kovin hyvin. Epäilyksen siemen oli kylvetty lasten mieliin ja he alkoivat ymmärtää, mistä joulupukkiasiassa on kyse.

Harmanen toimi Ähtärin kunnaneläinlääkärinä 1981–99 ja siirtyi sitten synnyinkotipitäjänsä Kurikan eläinlääkäriksi.

Eläkkeelle hän jäi 2018. ”Ikää oli jo melkein 65 vuotta. Liki 40 vuotta kestäneen uran aikana jo monenmoista vaivaa tuli koettua ja jotain jäi eläkepäiviinkin.”

Aikanaan työ oli fyysisesti nykyistä raskaampaa ja ajomatkaa tuli paljon, hän kertoo. Nykyään yksiköt ovat suurempia ja työ yksipuolisempaa. ”Kun esimerkiksi tekee kymmeniä tiineystarkastuksia peräperää, se on olkanivelille aika kovaa.”

Myös Ari-Matti Pyyhtiällä on takana 40 vuoden työura, josta 25 vuotta hän toimi kunnaneläinlääkärinä Asikkalan–Padasjoen alueella.

Uran alkuvaiheesta on jäänyt mieleen pitkä ja uuvuttava jouluaatto.

Pyyhtiä lähti ensimmäiselle sairasmatkalle aamulla kuuden jälkeen, lehmän poikimahalvausta hoitamaan. Hänellä oli silloin jo matkapuhelin, joten asiakkaat tavoittivat hänet helposti.

Päivän mittaan puhelin soi tiuhaan ja tapauksia tuli koko ajan lisää. Padasjoella oli tuohon aikaan 75 maidonlähettäjää ja koko alueella useita satoja, joten tiloja riitti.

Pyyhtiä ei ehtinyt syömään. Puolen päivän aikaan huoltoasematkin menivät kiinni, joten syötävää ei saanut ostettua mistään.

Tavallisesti ainakin joka toisessa talossa tarjottiin kahvit, mutta ei nyt: emännillä oli jouluaattona liian kova kiire. ”Ei ne kerenneet yhtä konitohtoria kahvittamaan.”

Nälkä kaihersi ja pinna kiristyi.

Viimeinen potilas oli vuorossa iltakahdeksalta. Emäntä tuli navettaan suoraan joulupöydästä, kinkunpalaa mutustaen.

”Siinä vaiheessa olisi tehnyt mieli nepata emäntä takaisin sisään ja sanoa, että syö suu tyhjäksi ensin ja tule sitten vasta navettaan.” Silloin tilanne ärsytti, jälkikäteen se naurattaa.

Pyyhtiän toinen muisto sijoittuu joulupäivän aamuun. Silloinkin lähtö tuli varhain, ennen viittä. Karjatilalla tarvittiin synnytysapua.

Navetassa oli joulutunnelma, oma kuusikin oli lehmille tuotu.

Vasikka saatiin hyväkuntoisena ulos. Kun Pyyhtiä sitten katseli lehmää, joka nuoli vastasyntynyttä vasikkaansa valoa loistavan kuusen edessä, hänelle tuli lämmin olo. ”Se oli herkkä ja mukava hetki, jouluaamun syntymän ihme.”

Pyyhtiä valmistui eläinlääkäriksi 1985 ja sai heti vakituisen viran Padasjoelta. Siellä hän oli jo parin vuoden ajan tehnyt sijaisuuksia.

Pesti kesti noin 25 vuotta. Sen aikana Pyyhtiä toimi yhden kolmivuotiskauden eläinlääkäriliiton puheenjohtajuutta ja sai siihen virkavapaata.

Jonkin aikaa hän työskenteli myös sosiaali- ja terveysyhtymän eläinlääkintöjohtajana kunnes siirtyi yrittäjäksi.

”Tein jamesherriotmaista praktiikkaa. Minulla oli pieneläinvastaanotto, mutta tein myös terveydenhuoltotöitä hyötyeläintiloilla. Kuluneena syksynä yritys siirtyi jatkajalle ja olen nyt siirtymässä eläkkeelle”, Pyyhtiä kertoo.