Valio aikoo sulkea Tampereen meijerin
Perusteluna on tuottajahinnan turvaaminen. Yt-neuvottelut koskevat noin 50 henkilöä.Valio aloittaa Tampereen meijerissä tuotannon ja sen tukitoimintojen henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut tuotannollis-taloudellisista syistä. Tavoitteena on Tampereen meijerin tuotannollisen toiminnan lopettaminen.
Tuotantokapasiteettia sopeutetaan vastaamaan nykyistä markkinatilannetta. Yhteistoimintaneuvottelujen piirissä on noin 50 henkilöä.
Valio on menettänyt merkittävän määrän perusmaitojen myynnistään viimeisen reilun kolmen vuoden aikana Suomessa. Viime vuonna perusmaitojen valmistus siirrettiin Tampereelta Valion muihin meijereihin. Tampereelle jäi erikoismaitojen ja Kotijuuston valmistusta.
Tavoitteena on lopettaa tuotannollinen toiminta Tampereella 30.9.2016. Nekalan ja Lakalaivan terminaalitoiminta jatkuu toistaiseksi normaalisti.
Vaikea markkinatilanne
Valio kertoo, että maitomarkkinoiden suhdanne on jatkunut vaikeana, koska Venäjä jatkaa EU:n vastaisia pakotteitaan. Maitotuotteiden hinnat ovat alhaalla maailmanlaajuisen ylituotannon ja vaimean globaalin kysynnän vuoksi.
Tilannetta on pahentanut EU:n maitokiintiöiden poistuminen. Alhaiset hintatasot heijastuvat suoraan tuontiin ja vientiin.
Valio kertoo, että kaikki keinot on nyt käytettävä toiminnan tehostamiseksi, jotta maidontuottajille pystyään maksamaan elinkeinon jatkumisen turvaavaa tilityshintaa.
Valion omistajayrittäjät ovat todellisissa vaikeuksissa. Valion muiden tuoretuotemeijerien kapasiteetti riittää sekä perus- että erikoismaitomäärämme jalostamiseen, perustelee Valion tuotanto ja logistiikka -vastuualueen johtaja Mika Koskinen tiedotteessa.
Juttua täydennetty Tampereen meijerin tuotannollisen toiminnan päättymisajalla 31.5. klo 11.12.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

