Eläinten penisilliini uhkaa loppua kesken
Suomea ja koko EU:ta vaivaa ennennäkemätön pula tuotantoeläinten penisilliinivalmisteista. Niukkuus on jatkunut heinäkuusta asti. Savon Sanomat kertoi tiistaina, että Suomessa olevan varaston arvioidaan riittävän marraskuun puoliväliin.
Ongelma syntyi, kun Kiinassa sijaitseva tehdas menetti oikeutensa valmistaa bentsyylipenisilliiniä. Toiselta lääketehtaalta ainetta saadaan aikaisintaan loppuvuodesta, eikä muita valmistajia ole.
Bentsyylipenisilliinillä lääkitään etenkin lehmien bakteeritulehduksia. Nautojen lisäksi lääkettä on annettu sioille, hevosille ja turkiseläimille.
Eviraan on tullut viestejä, että myös korvaavien lääkevalmisteiden saatavuudessa on häiriöitä.
Satu Lehtonen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
