”Odotettavissa se oli”
”Aina sitä on pelätty, että tulipolte tulee”, toteaa Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Hannu Salo. ”Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, määriteltiin vaaralliset taudit, joita Suomessa ei vielä ole, ja tulipolte oli yksi niistä.”
Ennen Euroopan unioniin liittymistä taimien tuonti oli tarkoin säädeltyä ja kasviaineisto tutkittiin Suomessa. Nykyisin luotetaan lähtömaan antamaan lausuntoon kasvien terveydestä.
”Viljelijät kyllä yrittävät olla varovaisia”, Salo toteaa. ”Viime vuosina Suomeen on tullut kasvitauteja, joita ei ennen ollut. Ilmastonmuutos voi meilläkin lisätä tauteja.”
”Maailmallahan tulipoltteenkin kanssa on jouduttu elämään jo pitkään.”
Tulipolte on bakteeritauti. Erwinia amylovora –bakteeri elää kasvin johtosolukoissa ja lopulta tuhoaa ne. Silloin kasvi ei saa vettä ja ravinteita.
Varhain keväällä tauti näkyy kukkien ja nuorien versojen äkillisenä mustumisena. Silloin tauti on helpointa havaita. Bakteerin lisääntyessä se leviää lopulta juuriin ja kasvi kuolee.
Lämpimissä ja kosteissa oloissa saastuneen kasvin siitepölyn mukana leviävät bakteeri-itiöt saattavat tartuttaa nopeasti kokonaisen hedelmätarhan. Kasvista voi myös erittyä limaa, jossa on bakteerin itiöitä. Lima tahrii lintujen ja hyönteisten jalkoja.
REA PELTOLA
Maailmallahan
tulipoltteenkin kanssa on jouduttu
elämään jo
pitkään.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
