Kaninlihaa omalta takapihalta
Lopen Kormussa kasvatetaan kaneja suurella sydämellä.Kaniininkasvattajat ry:n puheenjohtaja Mirja Säynäjoki harrastaa aktiivisesti kanien kasvatusta. Vanhan navetan entisessä tallissa kurkistelee noin 40 kania häkeistään. Säynäjoen kanit ovat sekä näyttely- että liharotuja.
Lihaa vain omaan käyttöön
Kaninliha on vaaleaa ja miedon makuista. Säynäjoki vertaa sitä broileriin. Makua lihaan saadaan mausteilla.
”Kanin lihaa ei voi verrata tummaan jäniksen lihaan”, Säynäjoki selventää.
Lihan makuun voidaan hieman vaikuttaa sillä, miten kaneja ruokitaan parin viikon ajan ennen teurastusta. Esimerkiksi katajaa syöttämällä lihaan voidaan saada pieni makuvivahde.
”Sen huomaavat kuitenkin vain oikeat kulinaristit”, hän naurahtaa.
Kanista lähiruokaa
Kaninkasvatus on toistaiseksi vain harrastustoimintaa. Yleinen asenne pitää kania lemmikki- eikä tuotantoeläimenä.
”Keski-Euroopassa on isoja kaniloita ja kanin lihaa löytyy kaupan pakastealtaasta”, Säynäjoki vertaa.
Ihmisiä kiinnostaa tänä päivänä omavaraisuus.
”Yhteydenottoja tulee pienimuotoiseen kaninkasvatukseen liittyen. Maalle muuttavat hankkivat muutaman kanin ja saavat näin lähilihaa omalta pihaltaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

