Tammela palkittiin kylämyönteisimpänä kuntana
Suomen Kuntaliitto ja Suomen Kylätoiminta ry ovat palkinneet Tammelan vuoden kylämyönteisimpänä kuntana. Palkinto luovutettiin yli 20 vuotta jatkuneesta tuloksellisesti yhteistyöstä. Aiemmin palkinnon ovat saaneet Rovaniemi ja Ilomantsi.”Parantamisen varaa on aina, mutta kyllä kunnan ja kylien yhteistyö on ollut hyvällä mallilla”, Tammelan kylät ry:n puheenjohtaja Asko Koivu sanoo.
Kunnassa sijaitsevat kylät perustivat viitisen vuotta sitten Tammelan kylät ry:n etujärjestökseen.
”On ihan eri painoarvo keskustella kunnan kanssa kun kylät toimivat yhteisrintamassa.”
Yhdistykseen kuuluu tusinan verran kyliä sekä Tammelan vapaa-ajan asukkaat ry. Vastaava malli on Suomen kylätoiminta ry:n mukaan levinnyt tähän mennessä noin 35 kuntaan eri puolilla maata.
Koivu on valmis suosittelemaan kylien yhteenliittymiä muuallekin. ”Se on jatkossa entistä tärkeämpää, kun ajattelee, mihin kuntatalous on menossa. Kylätkin ovat entistä ahtaammalla.”
Tammelan malli ei ole ainoa. Rovaniemellä toimii paikallista asiantuntemusta edustavia aluelautakuntia, joilla on merkittävääkin budjettivaltaa.
Kaikki mallit eivät ole toimivia. Aluetoimikunnat lakkautettiin Salossa vuoden alussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

