Luomuperuna ei maistu koloradonkuoriaiselle
Koloradonkuoriaiselle ei maistu luomuperuna, mutta torjunta-aineilla käsitelty sitäkin paremmin, Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella on havaittu. Kesän aikana yksi kuoriaisnaaras voi tuottaa jopa 2 000 jälkeläistä.
Koloradokuoriainen ( Leptinotarsa decemlineata), kuvattu Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen laboratoriossa Kuva: Kari SalonenTutkijatohtori Philipp Lehmann seuraa Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen laboratoriossa 10 000 koloradonkuoriaista. Tutkittavat kuoriaiset on tuotu ulkomailta.
Koetilanteissa kuoriaiset ovat syöneet hanakasti torjunta-aineilla käsiteltyjä perunanvarsia. Luomuperunan kuoriaiset jättivät rauhaan.
Luontaisten vihollisten puuttuessa koloradonkuoriainen voi levitä Suomessa nopeasti ja aiheuttaa katastrofin perunanviljelijöille.
Lehmannin mukaan on mahdollista, että peruna pystyy kehittämään omia keinoja tuholaista vastaan. Asiaa ei ole vielä riittävästi tutkittu.
Myös kuoriaisessa itsessään riittää tutkimista. Toistaiseksi ei tiedetä, miten kuoriainen pystyy kehittämään niin nopeasti sietokyvyn erilaisia uhkia vastaan.
Lehmann luonnehtii koloradonkuoriaista sopeutumisen maailmanmestariksi. Aiemmin on luultu, ettei laji selviä Suomen kylmässä ilmastossa. Luulo on väärä.
Talveksi kuoriainen kaivautuu maahan, jopa useiden metrien syvyyteen. Routa ei tapa ainakaan kaikkia kuoriaisia.
Kuoriainen kehittää nopeasti vastustuskyvyn monille torjunta-aineille. Vuoroviljely on yksi keino vähentää kuoriaisriskiä.
Kuoriaisnaaras voi munia kerralla jopa sata munaa. Kesän aikana yksi kuoriaisnaaras voi tuottaa yli 2 000 jälkeläistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
