Suotuisa sää vetääviljan hintoja alas
Viime viikko oli mollivoittoinen viljaa noteeraavissa hyödykepörsseissä ja etenkin vehnä halpeni.
Pariisissa rapsifutuurit notkahtivat kymmenkunta euroa tonnilta viime viikolla, kun Keski-Euroopassa sää viileni ja muuttui sateiseksi. Sää suosii myös vehnää ja uuden sadon noteeraukset vajosivat viikossa lähes kaksi prosenttia.
Atlantin takana Chicagossa viikko oli kirjava. Vehnä halpeni Pariisin tapaan, mutta soijan ja maissin trendit menivät ristiin, kun verrataan vanhaa ja uutta satoa. Soijan uuden sadon hintaodotukset vahvistuivat ja maissin puolestaan laskivat.
Viime viikon satokiertue Yhdysvaltojen vehnäaitassa Kansasissa ja Oklahomassa osoitti, että viime vuoden kadon jälkeen alueella odotetaan lähes ennätyssatoa.
Keski-Euroopassa säämurheet ovat toistaiseksi ohi ja tammikuun pakkasten ja maalis-huhtikuun kuivuuden ja helteiden jälkeen on vihdoin satanut. Talvituhoista ja kuivuudesta kärsineet kasvustot ovat alkaneet toipua.
Sää on viilentynyt myös itäisessä Euroopassa.
Viljan hintojen viime viikon alamäki sai lisäpontta muusta taloudesta.
Yhdysvaltojen perjantaina julkaistut työttömyysluvut olivat paljon odotettua heikompia ja työttömyys pahenee myös eteläisessä Euroopassa. Ranskan ja Kreikan viikonlopun vaalit lisäsivät epävarmuutta markkinoilla loppuviikolla.
Osakepörsseissä perjantai oli tämän vuoden mustin, kun osakekurssit sukelsivat liki pari prosenttia Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Raakaöljy halpeni viikossa nelisen prosenttia, mikä painoi öljykasvien hintoja.
Suomessa viljan hinnat jököttävät paikoillaan.
Maaseudun Tulevaisuuden hintaseurannassa on tällä viikolla 61 viljatarjousta, joista nousua on kolmessa rehuohratarjouksessa ja laskua yhdessä, kun Raisio nipisti rehukaurasta.
Muutokset ovat lähinnä kosmeettisia, euron parin korjauksia tonnilta.
Avena ja Raisio alensivat rypsin ja rapsin hintoja 5–6 euroa tonnilta Pariisin Matif-pörssin imussa.
FAO ennustaa maailman maailman viljasadon yltävän 2 371 miljardiin kiloon tänä vuonna, mikä on 40 miljardia kiloa enemmän kuin viime vuonna.
Maissin sato kasvaa, mutta vehnän ja soijan sadot alenevat.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
