Ministeriö heikensi siipikarjan taudintorjuntaa: "Viranomaisresurssit eivät riitä"
Elokuun alussa voimaan astunut asetus rajaa harrastekanalat mykoplasman torjunnan ulkopuolelle.Siipikarjalla esiintyvää mykoplasmaa torjutaan jatkossa lakisääteisesti ainoastaan yli 100 kanaa, broileria tai kalkkunaa pitävissä yksiköissä. Taudin vastustaminen pienemmissä pitopaikoissa lopetetaan.
Vastustettavista eläintaudeista ja niiden luokittelusta annettuun maa- ja metsätalousministeriön asetukseen tehty muutos astui voimaan 1.8.2016.
Siipikarjan Mycoplasma gallisepticum -tartuntaa todettiin suomalaisissa harrastekanaloissa ensimmäisen kerran keväällä 2015.
Arkistonäytteitä tutkimalla on osoitettu, että tartuntaa on ollut harrastelinnuilla ainakin vuodesta 2011 lähtien. Taudin epäillään levinneen laajalle.
Taudin leviämisen estäminen harrastekanaloissa olisi maa- ja metsätalousministeriön neuvottelevan virkamiehen Kajsa Hakulinin mukaan vaatinut laajaa selvitystä sen levinneisyydestä sekä säännöllistä valvontaa tartunnan saaneissa pitopaikoissa.
Nykyiset viranomaisresurssit eivät riitä tarpeeksi kattavan valvonnan järjestämiseen. Maatiaiskanoilla on myös luontaista vastustuskykyä tartuntaa vastaan, maa- ja metsätalousministeriöstä tiedotetaan.
Vastustus jatkuu kaupallisissa yksiköissä, koska tartunnan aiheuttamat taloudelliset menetykset voivat suurissa pitopaikoissa nousta huomattaviksi.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

